Mainos

Himos houkuttelee perheitä ja bilettäjiä

22.11.2011 14:13
Himos houkuttelee perheitä ja bilettäjiä

Jämsän kupeessa sijaitseva Himos on Keski-Suomen suurin hiihtokeskus, jonne pääkaupunkiseudultakin pääsee nopeasti nauttimaan lukuisista rinteistä ja monipuolisista palveluista.

Himos kerää kiitosta hyvin hoidetuista rinteistään ja aloittelijoiden, etenkin lasten, huomioimisesta hyvällä hiihtokoululla ja ilmaisilla hisseillä lasten rinteissä.

Himos houkuttelee myös nuoria ja aikuisia bilepaketeilla ja runsaalla tapahtumatarjonnalla: Himos Areenalla järjestetään konsertteja, keikkoja ja juhlia ympäri vuoden.

Himos houkuttelee perheitä ja bilettäjiä

Rinteet

Himoksella on 21 rinnettä ja 15 hissiä, joista kaksi on tuolihissiä. Suurin korkeusero on 151 metriä, ja siirtymäreittien ansiosta laskettavaa voi kertyä 1200 metrin verran. Kausi kestää marraskuun lopusta vapun tienoille saakka.

Aloittelijoillekin sopivien rinteiden lisäksi tarjolla on myös esimerkiksi kolme mustaa reittiä. Laskettelijoille ja lautailijoille on tarjolla niin kumpareita, kaarteita, hyppyreitä kuin metsäreittejäkin, sekä FIS-mittainen kumparemäki.

Hiihtokouluhissi on kaikille maksuton. Alle 7-vuotiaat kypäräpäät laskevat ilmaiseksi vanhemman seurassa. Aikuisten päivälippu kustantaa 36 euroa, 7-11-vuotiaille 23 euroa. Netistä saa hissiliput hieman edullisemmin.

Himos houkuttelee perheitä ja bilettäjiä

Majoitus

Himokselta ja sen lähiympäristöstä löytyy lähes 4000 vuodepaikkaa. Hotellihuoneita enemmän tarjolla on mökkimajoitusta. Asuntovaunupaikkoja on 180.

Ravintolat

Himoksella on neljä rinneravintolaa. Tarjonta on pikaruokapainotteista, à la carte-illallisia joutuu hakemaan lähistön hotelleista tai vaikkapa maaseutumajatalojen ravintoloista. Kuriositeettina mainittakoon ravintola Hirvikartano, jossa komeat sarvipäät näkyvät sekä ruokalistalla että pihalla aitauksessaan.

Palvelut

Hiihtokoulu Himoset tarjoaa hiihdonopetusta kaikenikäisille. Lapsiparkkia tai lastenhoitoa ei ole.

Himoksella voi kokeilla muun muassa moottorikelkka- ja lumikenkäsafareita, avantokelluntaa, hevosajeluita ja ratsastusta. Lasketteluun kyllästyttyään voi suksia myös laduilla.

Kuntosalia tai kylpylää ei Himoksella ole, mutta lomakeskuksen lähelle avautunut kauneushoitola WilliKanerva tarjoaa muun muassa hierontaa ja suolahuonehoitoja.

Himos houkuttelee perheitä ja bilettäjiä

Muuta

Lapsille järjestetään joulun jälkeen ilmaisia Dumle Peikkopujottelu-kisoja, joissa parhaat laskijat palkitaan Peikko-mitaleilla.

Keski-Suomessa lumipeite ei ole aina taattu, joten Himos panostaa rinteiden huoltoon ja lumetukseen. Himos on mukana valtakunnallisessa energiatehokkuussopimuksessa, ja lumetuksen energiankäyttöä on tehostettu muun muassa uusilla automaattitykeillä.

Himokselle pääsee helposti ja nopeasti: automatka kestää Helsingistä hieman alle kolme tuntia, Tampereelta noin tunnin ja Jyväskylästä hieman alle sen. Jämsään pääsee kätevästi myös junalla. Lähin lentokenttä on Jyväskylässä.

MTV3/Milja Atu

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa