![]() |
Rinnekausi alkoi ennätyslämpimän syksyn vuoksi keskimääräistä myöhemmin.
Ruka avasi keskiviikkona Suomen rinnekauden avaamalla ensimmäisen rinteensä. Mikäli sääennusteet pitävät paikkansa, saa Ruka avattua viikonlopuksi vielä 2–3 rinnettä lisää. Rukakeskuksen liiketoiminnanjohtaja Matti Parviainen uskoo, että kaikki 30 rinnettä saadaan lumetuksen avulla laskukuntoon jouluksi.
Lämmin syksy on vaikuttanut hiihtokauteen muun muassa siten, että marraskuun alkupuolelle suunniteltu Levin alppihiihdon maailmancup jouduttiin perumaan. Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti aavisteli silloin, että pohjoisessa lasketaan marraskuun ja etelässä joulukuun aikana.
Lähde: Ruka.fi
Kuva: Colourbox
MTV3/Matkailu