![]() |
Matkailu muuttaa maailmaa -seminaarissa puhunut bränditutkija Lisa Sounio kritisoi suomalaisten tapaa kehittää matkailupalvelujaan.
Bränditutkija Lisa Sounio puhui lokakuussa Haaga-Helian ja Haaga-Perhon järjestämässä Matkailu muuttaa maailmaa -seminaarissa Helsingissä. Sounion mukaan Suomessa tulisi paneutua enemmän kulttuurin ja matkailun brändäämiseen.
Lue myös: Suomalaisesta tuotteesta kansainvälinen hyvinvointituote?
Tämä on suomalaisten mielestä Suomen matkailuvaltti
Matkailun menestys olisi mahdollista, jos omaa maata ja omaa kulttuuria osattaisiin brändätä paremmin. Suomesta ei Sounion mukaan kuitenkaan löydy vielä matkailun Steve Jobsia eli henkilöä, joka uskaltaisi tehdä erilailla ja käyttää mielikuvitustaan.
– Suomalaiset pihtaavat itsensä ulos pelistä, koska he pihtaavat säteilyä ja mielikuvitustaan, tiivisti Sounio.
Sounio muistutti, että moni maailmalla menestynyt henkilö on ollut alun alkaen huonoitsetuntoinen, ja ammentanut silti mielikuvituksellaan tiensä menestykseen. Suomalaisetkaan eivät siis voi vedota pelkkään huonoon itsetuntoonsa. Hittien syntyminen on pienestä kiinni ja siihen tulisi panostaa. Esimerkkinä Sounio mainitsi suomalaiset kahvilat.
– Olen matkustanut 50 eri paikkakunnalla Suomessa, enkä missään ole saanut hyvää kahvia! Se on hieman ruotsalaistenkin syy, koska kahvin juontihan ei ole kiinni pelkästä kahvin mausta vaan siitä, mistä sitä juo. Juoko sitä Ikean kupeista vai kultareunaisista kupeista, tuumasi Sounio.
MTV3/Matkailu
Kuva: Colourbox