Mainos

Haluatko naimisiin parkkihallissa? Vielä ehdit drive-in-häihin

04.11.2011 09:43
Haluatko naimisiin parkkihallissa? Vielä ehdit drive-in-häihin

Vihkipäivämäärä 11.11.2011. on osoittautunut niin suosituksi, että seurakunnat järjestävät vihkitilaisuuksia myös kirkon ulkopuolella.

Kannelmäen seurakunta esimerkiksi järjestää vihkitilaisuuksia Kannelmäen Prisman parkkihallissa. Edellytyksenä on, että rippikoulu on käyty, ja että pyyntö avioliiton esteiden tutkinnasta on pantu vireille omassa seurakunnassa viimeistään perjantaina 4.11. Lisäksi mukaan tarvitsee oman rakkaan ja kirkon jäsenyyden.

– Kaikki lähti siitä, että Kannelmäen Prisman parkkihallin tasossa on suutarin, pesulan ja kukkakaupan tasossa pieni toimitila, jonka nimi on Paikka. Halusimme tarjota tilaisuuden mennä vihille sielläkin. Se ei ole kirkkotila, mutta se voi toimia kappelina tällaisessa tilanteessa, kertoo Kannelmäen seurakuntasihteeri Tiittu Paju.

Vihkitilaisuuksia järjestetään saapumisjärjestyksessä, eikä varauksia voi tehdä etukäteen. Myös muualla Suomessa on mahdollista mennä naimisiin erilaisissa paikoissa. Esimerkiksi espoolaisessa kauppakeskus Isossa Omenassa järjestetään 11.11.2011. vihkipäivä, jossa halukkaille on vihkimisen lisäksi tarjolla hääbrunssia ja kakkukahveja.

Kannelmäessä uteliaiden on mahdollista seurata sivusta vihkitilaisuuksia.

– Tila ei ole suljettu tila. Normaali elämä pyörii siinä ympärillä.

Kuva: Lehtikuva

MTV3/Matkailu

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa