Matkailu

Tarumainen Tunisia

13.02.2003 14:12
Tunisia

Tunisiasta tulevat ensimmäisenä mieleen loputtomat hiekkadyynit, kultaiset hiekkameret, joiden poikki kamelit kävelevät hitaasti kuin valkokankaalla. Maassa on kuitenkin paljon muutakin, kukkuloiden rinteiden berberikyliä, kallioille rakennettuja linnakkeita, modernia kulttuuria, hiekkarantoja, idyllisiä satamia, avoimia tasankoja sekä upeita keitaita.

Tunisia itsenäistyi vuonna 1956 ja muutettiin seuraavana vuonna tasavallaksi. Useimmiten matkailijat käyvät Soussessa, Hammametissa ja Monastirissa, mutta nähtävää on paljon myös vähemmän tunnetussa maan eteläosassa.

Sousse sykkii elämää

Sousse lumoaa kävijän. Vilkas, aivan kaupungin keskustaan avautuva satama antaa kaupungille oman eloisan leimansa ja muurien ympäröimä Medina, vanha kaupunki, muodostaa kauniin vastakohdan uudelle kaupungille. Vanhassa kaupungissa on monia merkittäviä muistomerkkejä, esimerkiksi Kasbahia hallitseva Khalef al Fatan torni, eräänlainen 30 metriä korkea majakka, josta voi ihailla näkymiä koko kaupungin yli.

Vanhan kaupungin monissa kauppakojuissa, soukeissa, matkailija voi kokeilla tinkimistaitojaan. Aivan Medinan lähistöllä olevissa katakombeissa kannattaa myös vierailla. Kuoleman ja elämän kohtauspaikassa on 240 hautakäytävää, yhteensä viisi kilometriä.

El Kantaoui viihdyttää

Soussen suosion yksi suurimmista syistä ovat epäilemättä sen rannat. Vain parinkymmenen kilometrin päässä Monastirin kansainväliseltä lentoasemalta sijaitseva El Kantaoui on koko Välimeren monipuolisempia matkailukeskuksia. Siellä on tarjolla sukellusta, purjehdusta, vesihiihtoa, tennistä, ratsastusta, kasino, yökerhoja, tanssia ja paljon erilaisia ravintoloita.

Golfarit osaavat arvostaa läheistä 27 reiän golfkenttää. Soussesta kannattaa suunnata myös päivän retkelle esimerkiksi Karthagoon tai maan pääkaupunki Tunisiin.

Kap Bonin Hammamet ja Nabaeul

Kap Bon on pieni vihreä niemi Tunisian koillisosassa. Se on kuuluisa upeista puutarhoista ja hienostuneesti maustetusta ruuastaan. Miellyttävän ja leudon ilmaston ja viljavan maaperän ansiosta Kap Bonissa kasvillisuus on rehevää. Niemen ja samalla koko Tunisian ja ehkä myös koko Pohjois-Afrikan tunnetuin kaupunki on Hammamet. Kaupunkiin on hakeutunut kuuluisia taiteilijoita, kirjailijoita, valtiomiehiä ja viime aikoina myös näyttelijöitä ja filmitähtiä.

Hammametin linnoituksen pitkät pylväsrivit ja nelikulmaiset tornit hurmaavat ja ylhäältä avautuva näköala yli kaupungin kaikkien puutarhojen antaa hyvän kuvan luonnonläheisestä kaupungista. Keskustan tuntumassa sijaitsevat hotellit ja muut rakennukset on kasvillisuuden avulla yritetty sopeuttaa mahdollisimman hyvin maisemaan. Yksikään rakennus ei saa olla niin korkea että se peittäisi eukalyptuspuiden tai sitruunapuiden latvat.

Tunisia

Kaupungin Kansainvälinen kulttuurikeskus antiikin mallin mukaan rakennettuine ulkonäyttämöineen on kulttuurielämän keskus Hammametissa. Kesäisin siellä järjestetään kulttuurifestivaalit.

Nabeul on Kap Bonin hallinnollinen keskus ja yksi Tunisian tärkeimmistä kaupungeista. Kaupungissa valmistetaan parfyymejä ikivanhojen ohjeiden mukaan appelsiininkukista, jasmiinista ja kurjenpolvesta. Savenvalannan perinteet ulottuvat roomalaisaikaan, ehkä kauemmaksikin.

Tänä päivänä Nabeaulissa on yhä sadoittain savenvalajia, jotka valmistavat kaikkea taloustavaroista koriste-esineisiin. Perjantaisin kaupungissa on markkinat ja sieltä voi ostaa kaikkea taidekäsitöistä maataloustuotteisiin ja dromedaareihin.

Tunisia

Monastir - matkailun keskus

Siitä asti kun Tunisia itsenäistyi Monastirista on määrätietoisesti rakennettu matkailukeskusta. Se on nykyään kuin Tunisia pienoiskoossa, monipuolinen ja täynnä vastakohtia. Meri ja satama ovat osa kaupunkia. Isoimmat hotellit sijaitsevat rannikolla Skanesissa ja La Dkhilassa.

Tunisia

Kaupungissa on moderneja rakennuksia pitkin rannikkoa, kansainvälinen Habib Bourguiban lentokenttä, huvipuisto, kongressipalatsi ja metrolinja, joka yhdistää Monastirin ja Soussen. Kaupunki on puhdas, palmut huojuvat hiljalleen. Aloita kaupunkikierros vaikka Ribatin, majesteettisen linnan luota. Voit samalla pistäytyä katsomassa islamilaisen taiteen museossa. Myös ainakin yhdessä moskeijassa, esimerkiksi Bourguiban moskeijassa, kannattaa vierailla.

Tunisia

Vanha kaupunginosa, Chraga, on kunnostettu ja nykyään matkailijoiden kohtauspaikka. Ostoksia on mukava tehdä kapeilla kaduilla, ihailla mattojen sointuvia värejä basaarissa tai ostaa vaikka taidokkaita hopeakoruja.

Mahdian satamakaupunki

Tunisia

Mahdian kaupungissa on perjantaimarkkinoiden aikaan tunnelma kuin Ali Baba-tarinassa. Mahdiassa naiset pukeutuvat värikkäisiin silkkiasuihin, jotka on koristeltu kullalla. Heidän asunsa ovat hienommat kuin missään muualla Tunisiassa. Myös kodit ovat kauniisti sisustettuja. Upeita taloja on esimerkiksi Rue des Hamzalla.

Mahdian satama on yksi Tunisian tärkeimmistä ja merellisen kaupungin luonteeseen sopii hyvin sen erikoisherkku sardiinit.

Keitaita keskellä hiekkaa

Djerban saaresta saa puutarhamaisen vaikutelman. Kaunis rantalinja jatkuu aina Zarzisiin asti. Djerban pääkaupungissa, Houmt Soukissa, tai Zarzisissa kannattaa nauttia tuoreesta kalasta ja tunisialaisesta viinistä. Sieltä matkaa voi jatkaa kohti hiekkakeitaita.

Autiomaan keskellä voi kokea vihreän keitaan. Nefta, Jeridin helmi, on ikivanha keidas, jossa on 1000 lähdettä, minareetteja ja monia moskeijoita. Neftan kauniissa maisemissa on kuvattu esimerkiksi Rossellinin elokuva Kristuksen elämästä. Toinen upea keidas on kauniiden rakennusten Tozeur. Siellä sijaitsee myös maailman ainoa keidaseläintarha kesyine leijonineen ja salamantereineen.

Luolissa asuvien maa: Matmatas

Jos lähdet eteläiseen Tunisiaan, älä jätä tutustumatta Matmatasin kyliin. Maanalaisten talojen arkkitehtuuri on ainutlaatuista. Matmatas-nimi tulee tällä alueella asuvien berberiheimojen alkuperäisestä nimestä. Berberit asuvat yhä näissä maanalaisissa asumuksissa ja laaksojen seinämiin kaiverretuissa tiloissa.

Tunisia

Hyvin piilossa olevat kylät muodostuvat useista maanalaisista luolista. Kukin kraateri on tavallaan talo. Tunneli johtaa pyöreään suppilomaiseen kaivoon, joka katkaisee kukkulan huipun. Sen ympärille on kaiverrettu huoneita asunnoiksi ja varastoiksi. Matmataksen lähistöllä on muitakin vastaavia kyliä, kuten Beni Aissa, Chembali, Techine ja Hedege. Ne ovat ehkä vielä alkuperäisempiä kuin Matmatas, koska niissä käy vieraita vain harvoin.

Linnakkeet, ksarit, puolestaan olivat aikoinaan etelän parhaita viljavarstoja. Rauhanaikoina ksarit ovat toimineet tavaranvaihto- ja kokoontumispaikkoina. Jokaviikkoiset markkinat käydään ksarien lähellä ja siellä ihmiset tapaavat toisiaan. Ksarit voivat olla myös juhla- tai opetuspaikkoja. Jebel Abiodhissa on ksar Oulad Soltane, Jebel Demerissä Jourmaa, Khérafcha, Hallouf sekä erittäin hyvin säilynyt ja hotelliksi kunnostettu Haddada.

Tunisia

Taitavia käsitöitä

Tunisian eteläosissa beduiinien taidekäsityöt ovat värikkäitä ja kauniita. Saharan ja ksarien naiset käyttävät kangaspuita, joissa on pitkät loimet. Tyypillisiä luomuksia ovat suuret viljasäkit, joita kutsutaan nimellä "Ghrara" sekä pitkät nauhat "Filij", jotka ommellaan yhteen ja joita käytetään beduiinitelttojen valmistuksessa. Koska jokaisella heimolla on omat kuvioaiheensa karavaanit voi tunnistaa jo kaukaa.

Hyviä tuliaisia ovat myös antiikki, keramiikka, nahkatavarat, messinkiesineet, käsin kudotut tai solmitut matot, hopeakorut, langat, kankaat, nahkatakit, kengät, käsin tehdyt lintuhäkit, kalligrafiat ja mausteet.

Aavikkosafarilla

Tunisian eteläosassa autiomaa on aina lähellä. Esimerkiksi aivan hotellien ulkopuolella Sahara on Douzissa, erikoisessa kaupungissa, josta ovat kotoisin sotaisat M´ratig-heimot. Suurilla kulkuväylillä vallitsee hiljaisuus ja aavikko jatkuu silmänkantamattomiin.

Tunisia

Aavikkosafari dromedaarien, autiomaan laivojen, selässä on kiehtova kokemus. Retkillä voit oppia, että autiomaata on kolmenlaista. Hiekka-aavikolla tuuli muovaa hiekkadyynejä, suolaliejukko saa kangastukset kohoamaan ja kimaltelemaan kiteiden peilissä. Harmahtava aavikkoaro hurmaa erikoisella kasvillisuudellaan.

Teiden risteyskohdissa hiljaisuuden keskellä voi tavata paimenia, vaeltajia ja kamelinajajia. Silloin tällöin eteen voi tulla myös keidas, hiekkameressä oleva saari.

Autoon tunkki ja vettä

Auton vuokraaminen Tunisiassa on hyvä tapa nähdä paljon, mutta Tunisian Valtion Matkailutoimisto suosittaa tarkistamaan auton kunnon ennen retkelle lähtöä. Kesällä suositellaan mukana pidettäväksi kenttäpulloa tai kanisteria, jossa on vettä.

Jos auto menee epäkuntoon, suositellaan että matkailija menisi autoon suojaan auringolta, eikä yrittäisi siirtää sitä kuumimpaan aikaan. Jos tiellä on hiekkakasauma, auto tulee nostaa hiekasta kohottamalla se tunkin avulla ja täyttämällä renkaiden kuopat hiekalla ja oksilla. Autoa ei pidä yrittää irrottaa työntämällä, koska silloin se saattaa vajota vielä enemmän.

Chotten - suolajärvi

Chotten El Jerid on kuivunut järvi, joka voi olla jopa 250 kilometriä pitkä ja 20 kilometriä leveä. Sen pinnan muodostavat suolakiteet, jotka ovat savisen liejun tai vesipitoisuudeltaan vaihtelevan hiekan pinnalla. Siellä täällä suolaisen kuoren pinnalle voi tulla vettä ja kuori ohenee. Voimakas haihtuminen ja aavikkotuulet kuivattavat kuitenkin nopeasti veden.

Tunisia

Triton-järvi, pyhä laguuni, on ollut monien kertomusten aiheena. Järven löytäneillä länsimaalaisilla oli aikoinaan suunnitelmia jopa johtaa merivettä pitkälle aavikon keskelle, mutta suunnitelmista ei koskaan tullut mitään. Järven pinnalla voi nähdä kangastuksia kun lämpötila nousee yli 30 asteen.

Teksti: Nina Pinjola
Kuvat: Tunisian Valtion Matkailutoimisto

Takaisin

tulosta Tulosta
Facebook Jaa Facebookissa
kerro ystävälle Kerro ystävälle MySpace Lähetä MySpaceen

Matkailu-sivujen vastaava tuottaja Heli Kettunen Palaute Anna palautetta