Joulukinkun paistaminen – muista nämä seikat!
Joulukinkun paisto onnistuu helposti näillä ohjeilla.
Jääkaapissa sulatettuun ja tuoresuolattuun kinkkuun pätee samat paisto-ohjeet.
1. Nosta kinkku huoneenlämpöön
Nosta kinkku huoneenlämpöön vähintään 10 tuntia ennen paistamista.
2. Poista muovi ja huuhtele kinkku
Poista kinkusta pakkausmuovi, huuhtele sen pinta viileällä vedellä ja kuivaa pinta. Laita kinkku uuniritilän päälle rasvapuoli ylöspäin. Aseta ritilä ja kinkku lavuaarin tai astian päälle, koska kinkusta saattaa valua nestettä.
3. Aseta paistomittari
Aseta paistomittari huuhdellun kinkun paksuimpaan kohtaa. Älä työnnä mittaria kuitenkaan kiinnimahdolliseen luuhun, koska se vääristää mittarilukemaa. Varmista, että mittari toimii. Mittarin toimivuuden voi testata esimerkiksi laittamalla mittarin piikin kuumaan veteen. Kinkku on valmis paistettavaksi, kun sen sisälämpötila on vähintään + 10 astetta.
4. Laita kinkku uuniin
Aseta kinkku uuniin siten, että paksumpi-/ lihaisampi puoli osoittaa uunin perälle ja mahdollinen potka osoittaa kohti uuninluukkua. Varmista myös, että kinkun paistomittari näkyy uunin ikkunasta, jotta uunin luukkua ei tarvitse availla turhaan kesken paistamisen.
Nosta kinkku uuniin ritilän päällä ja aseta ritilän alle uunipelti, jossa on tilkka vettä. Vesi pitää uunin kosteana. Varaa myös tarpeeksi korkeareunainen uunipelti, ettei kinkusta valuva rasva ja neste sotke uunia.
5. Paista kinkku
Paista kinkkua ensimmäisen puoli tuntia 200 asteessa, että kinkun kypsyminen pääsee reippaasti vauhtiin. Laske uunin lämpötila sitten 100-125 asteeseen. Matalammassa lämpötilassa kinkusta tulee mehevämpi.
Paista kinkkua kunnes mittari näyttää noin 80 astetta. Normaalikokoisen kinkun paistaminen vie noin 10 tuntia.
(6. Tee kinkulle kuorrute)
Kuorrutus:
1 dl sinappia
1/2 dl korppujauhoja
Poista kypsästä kinkusta nahka, sivele pinta sinapilla ja ripottele päälle korppujauhoja. Kuorruta 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Milloin joulukinkku pitää sulattaa?
(MTV3)
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Lue lisää:
-
- Huippukokki: Tämä on suomalaisten yleisin moka ruoanlaitossa – teetkö sinä näin?
- Älä koskaan säilytä kananmunia näin!
- Tiesitkö? Näin pihvit kannattaa lämmittää uudelleen – ei kuivumista tai ylikypsymistä!
- 5 uskomatonta niksiä: Näin kuorit kananmunan supernopeasti
- Näin paistat täydellisen poropihvin – varo tätä mokaa!
- 5 tärkeintä sääntöä: Näin paistat täydellisen pihvin
- Uskomaton niksi: Näin kuorit perunan supernopeasti!
- Yllättävä niksi: Näin saat valkosipulin maun paremmaksi
- Miten murskaat valkosipulin? Tällä niksillä se onnistuu helpoiten!
- Tiesitkö? Näin testaat helposti, onko kanamuna pilaantunut
-
- Tiesitkö? Näin pihvi marinoidaan oikeaoppisesti – täydellinen maku!
- Pääsiäislampaan paistaminen: Älä tee tätä mokaa!
- Yleinen uskomus pihvin paistamisesta ei pidäkään paikkansa
- Yleinen virhe: Älä koskaan valmista tomaattikastiketta näin
- Haluatko täydellisiä pihvejä? Älä tee tätä mokaa!
- Pihvit pilalle – älä tee tätä virhettä paistinpannulla
- 5 superniksiä keittiöön: Kuoren palaset helposti pois rikotusta munasta
- 5 maailman kalleinta hampurilaista – maksaisitko näistä täytteistä?
- Yllättävät niksit: Näin kuorit valkosipulin supernopeasti!
- Talviloman retkieväät: Grilliherkkuja ja tikkupullia
-
- Yllättävä niksi: Näin kuorit perunan supernopeasti!
- Käytätkö jauhelihaa oikein? Vältä nämä virheet
- Yllättävä keino: Näin saat täydellistä pekonia!
- Tehostaa rasvanpolttoa ja ehkäisee tauteja – löytyykö sinun keittiöstäsi?
- Kanansiivet kannattaakin syödä näin – lihaa ei mene hukkaan!
- 6 tärkeää ruokavinkkiä: Älä säilytä perunoita näin
- 10 yleisintä kokkausmokaa – varo näitä virheitä
- Tiesitkö? Näin helposti testaat, onko kanamuna pilaantunut
- 5 yllättävää faktaa – tiesitkö tämän valkosipulista?
- Pihvit pilalle huomaamatta – teetkö tämän yleisen virheen?
- Arkisto







Unikonsiemensämpylät
Jauheliha 9,5% sopii hyvin moneen kotiruokaan
Huippukokki: Tämä on suomalaisten yleisin moka ruoanlaitossa – teetkö sinä näin?
Suosikkisi Bravuuri-uutuuksista? Kisa päättyi