Lintuinfluenssa - taustaa 24.10.2005 16:57
Mikä on lintuinfluenssa?
Lintuinfluenssa on lintujen virustauti, jota on useita alatyyppejä. Sitä esiintyy aina luonnonlinnuissa. Luonnonlinnut levittävät yleensä vakavimpia virustyyppejä oireettomina taudinkantajina. Levitessään siipikarjaan nämä vaarallisimmat lintuinfluenssavirukset tappavat huomattavan osan tartunnan saaneista linnuista. Vakavan taudin aiheuttavat viruskannat kuuluvat suurimmaksi osaksi H5- ja H7-tyyppeihin. Nämä virustyypit ovat erittäin muuntautumiskykyisiä.
Ihminen voi saada lintuinfluenssatartunnan sekä elävistä että kuolleista sairastuneista linnuista. Taudinaiheuttaja leviää ilman ja ulosteiden välityksellä. Kriittisimpiä vaiheita virustartunnan kannalta ovat lintujen teurastus, kynintä ja raa'an siipikarjan käsittely ruuanvalmistuksessa. Ei ole todisteita, että virus olisi siirtynyt hyvin kypsennetyn ruuan välityksellä. Virus voi levitä myös huonosti kypsennetyn ruoan, veden, vaatteiden tai esineiden välityksellä. Ihmisestä toiseen helposti siirtyvää viruskantaa ei ole vielä todettu.
Viranomaiset pelkäävät, että lintuinfluenssavirus voi yhdistyä ihmisen influenssaviruksen kanssa. Tällainen uusi virus voi syntyä esimerkiksi siassa, joka on saanut sekä lintuvirus- että ihmisvirustartunnan. Näin syntyvä uusi virus saattaisi tarttua aiempaa helpommin ihmisiin ja levitä nopeasti.
Viruksen eteneminen
Ensimmäinen suoraan linnusta ihmiseen todettu lintuinfluenssatartunta todettiin Hong Kongissa 1997, jolloin H5N1-virus aiheutti vakavia hengitystiesairauksia kahdeksalletoista henkilölle. Heistä kuusi kuoli. Tartuntojen taustalla pääteltiin olleen elävien, kyseisellä viruksella infektoituneiden lintujen käsittely. Kolmessa päivässä Hong Kongin koko siipikarja tuhottiin ja todennäköisesti tällä toimenpiteellä estettiin pandemian synty. Tartunnan saaneiden ja tartuntavaarassa olevan siipikarjan hävitys on tärkein yksittäinen toimi pyrittäessä estämään lintuinfluenssaviruksen kehitys ihmisen virukseksi.
Seuraavina vuosina H5N1-virus aiheutti alueen siipikarjassa pienehköjä epidemioita, jotka onnistuttiin katkaisemaan, eikä ihmisten sairastumisia osoitettu. Helmikuussa 2003 H5N1-influenssa todettiin kahdessa samaan perheeseen kuuluneessa hongkongilaisessa. Toinen sairastuneista kuoli. Vuonna 2003 H5N1-virusta löydettiin Kaakkois-Aasian siipikarjasta. Epidemia-alue osoittautui nopeasti suuremmaksi kuin koskaan aiemmin. Virus levisi helposti alueella, jossa siipikarjan avotarhaus ja myynti elävinä toreilla on laajamittaista. Tähän mennessä tautiin on Kaakkois-Aasiassa sairastunut yli sata ihmistä, joista noin puolet on kuollut. Lintuinfluenssaa on esiintynyt myös mm.Siperiassa, jossa se saatiin nopeasti pysäytettyä siipikarjan teurastamisella.
Turkkilaisesta siipikarjasta on löydetty ihmiselle vaarallista H5N1-virusta. Myös Romaniassa on esiintynyt lintuinfluenssaa, jonka aiheuttajaksi epäillään samaa virusta. Euroopassa ei ole toistaiseksi todettu tartuntoja ihmisillä.
Uhkana pandemia
YK pitää todennäköisenä, että lintuinfluenssavirus muuntuu ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi ja aiheuttaa maailmanlaajuisen epidemian, pandemian. Pandemia voi syntyä myös jonkin muun kuin H5N1-viruksen muuntumisen seurauksena. YK arvioi mahdollisen pandemian tartuttavan 5-150 miljoonaa ihmistä riippuen varautumisen asteesta. Historian tuhoisin influenssapandemia esiintyi vuosina 1918-20. Espanjantautina tunnettu pandemia surmasi 20-40 miljoonaa ihmistä. Espanjantaudin poikkeuksellisena piirteenä oli nuorten aikuisten suuri kuolleisuus. Tautiin sairastui arviolta 20-50 prosenttia maapallon kaikista ihmisistä ja heistä jopa yli 3 prosenttia kuoli. Tutkimusten mukaan espanjantaudin aiheutti virus, joka muistutti perusrakenteeltaan lintuinfluenssavirusta.
Todetut lintuinfluenssatapaukset eivät sinänsä lisää pandemian todennäköisyyttä, mutta terveysviranomaiset kehottavat valtioita valmistautumaan kaiken varalta. EU harkitsee miljardin euron rahaston perustamista pandemiaan varautumiseksi. Aasian maat ovat laatineet yhteisen strategian ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on julkistanut tautia vastaan kansainvälisen kumppanuusohjelman.
Suomi valmistautuu pandemian varalta
Jopa runsas kolmannes suomalaisista voi sairastua lintuinfluenssaan, jos pandemia puhkeaa. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä arvioi, että pandemian vuoksi Suomessa on syytä varautua 11 000-35 000 sairaalahoitojaksoon ja 3000-9000 kuolemaan. Ministeriön työryhmä suunnitelma panepidemiaan varautumiseksi valmistuu helmikuun 2006 loppuun mennessä.
Sairastuneiden hoidossa panostettaisiin luultavasti voimakkaasti kotihoitoon. Hankalan tautitilanteen vuoksi saatetaan harkita uusien ammattiryhmien kouluttamista sairaanhoitotehtäviin. Lainsäädäntö sallii esimerkiksi koulujen sulkemisen ja yleisötapahtumien, kuten messujen järjestämisen kieltämisen tarttuvan taudin leviämisen ehkäisemiseksi.
Työryhmä on aloittanut kartoituksen siitä, miten haavoittuvia eri hallinnonalojen toiminnot olisivat, kun poissaolot työstä lisääntyvät. Työryhmä selvittää myös, mitkä ammattiryhmät ovat välttämättömiä yhteiskunnan keskeisille toiminnoille. Avainalojen työntekijät ovat etusijalla lääkkeen jakelussa.
Rokote kehitteillä
Lintuinfluenssaa aiheuttavaa H5N1-virusta vastaan on kehitteillä rokote. Se on mallirokote, jonka pohjalta täsmärokote voidaan kehittää sitten, kun mahdollisen pandemian aiheuttava muuntunut virus tunnetaan. On mahdollista, että nyt valmistettavalla perusrokotteella saadaan perussuoja, jota tehostetaan täsmärokotteella, mikäli pandemia syntyy.
Suomessa lintuinfluenssarokotteisiin varataan 21 miljoonan euron lisämääräraha. Mallirokotteiden arvioidaan antavan osittaisen suojan myös pandemian aiheuttavaa virustyyppiä vastaan, jos sen aiheuttaisi H5N1-viruksen muunnos. Rokotteen käyttö voitaisiin aloittaa heti pandemian puhjettua. Suomi aikoo tehdä jonkin rokotevalmistajan kanssa sopimuksen jonotuspaikasta, sillä panepidemian alkaessa täsmärokotteesta arvellaan syntyvän pulaa.Jonotuspaikka kattaisi viiden miljoonan täsmärokoteannoksen toimituksen, ja siitä maksettaisiin kiinteä vuosimaksu. Koska täsmärokotetta ei ehkä saada kerralla kaikille suomalaisille, laaditaan jo ohjeita priorisointia varten.
Käytännössä koko väestölle suunniteltu täsmärokote saataisiin Suomeen aikaisintaan 6 kk kuluttua pandemian alusta. Suomessa mahdolliseen pandemiaan on varauduttu myös 1,3 miljoonalla annoksella viruslääke Tamifluta.
Suomalaisilla siipikarjatiloilla suojaudutaan taudeilta
Suomalaisista luonnonlinnuista tai siipikarjasta ei ole laajoissa testeissä löytynyt kertaakaan ihmiselle vaarallista lintuinfluenssakantaa. Tilallisille jaetaan tietoa, vierailuja siipikarjatiloille rajoitetaan, eläimet suojataan villilinnuilta ja vaatteet sekä jalkineet vaihdetaan ennen kanalaan menoa. Muuttolintujen lentoaikaan kanoja ei päästetä ulos edes luomutilalla. Suomessa taudin leviämistä ehkäisevät myös vähäiset kontaktit tilojen välillä, rehun ja hallien suojaus, sekä teurastamoiden tiukat kriteerit siipikarjan kasvattajille. Luonnonlinnut toimivat ilmeisesti viruksen oireettomina kantajina levittäen virusta siipikarjaan. Lintujen syysmuuttoa ei pidetä tautiuhkana Suomelle, sillä se suuntautuu maastamme poispäin. Suomeen palaavat muuttolinnut voivat kuitenkin tuoda mukanaan lintuinfluenssaviruksen. Viranomaiset tarkkailevat lintuja koko Euroopan alueella.
45 minuuttia Special: Kysykää lintuinfluenssasta MTV3-kanavalla ke 22.3. klo 20-21. Asiantuntijat vastaavat lähetyksessä kansalaisten kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi jo nyt!
(MTV3)
Lintuinfluenssa leviää taas Egyptissä 26.02.2008 01:28
Kiinalaismies kuoli lintuinfluenssaan 03.12.2007 02:11
Suomi varautuu jälleen lintuinfluenssaan 01.04.2007 13:48
Nainen sairastui lintuinfluenssaan Egyptissä 11.10.2006 04:08
Uusi rokote lintuinfluenssaan 12.09.2006 02:58
Lintuinfluenssa tappoi kaksi Indonesiassa 09.08.2006 09:35
Kiina kertoi havainneensa lintuinfluenssaa jo 2003 08.08.2006 10:59
Tuhansia kanoja teuraaksi Britanniassa 27.04.2006 03:49
Viranomaiset harjoittelevat pandemian varalta 20.04.2006 00:24
Tanskalaismiehellä ei lintuinfluenssaa 15.04.2006 05:09 (12:08)
Sopimus lintuinfluenssarokotteesta allekirjoitettu 23.03.2006 13:50 (23:22)
Myös Israelissa lintuinfluenssaa 17.03.2006 17:00 (19:19)
Ruokakaupoille ohjeet lintuinfluenssaan 15.03.2006 03:14
Lintuinfluenssaa löytyi myös Gotlannista 10.03.2006 12:32 (16:59)
Lintuinfluenssan mallirokote menettämässä tehoaan 08.03.2006 02:13 (07:23)
Siipikarjamääräykset astuvat voimaan 03.03.2006 06:11 (17:05)
Ruotsi varuillaan lintutaudin takia 01.03.2006 08:18 (14:06)
Lintuinfluenssapuhelimen aukioloaika pitenee 01.03.2006 11:24
Siipikarja pidettävä sisällä perjantaista lähtien 28.02.2006 17:36 (20:28)
Kotkan sorsilla ei lintuinfluenssaa 28.02.2006 08:49 (19:47)
Asiantuntija: Viruksen leviäminen odotettua 28.02.2006 16:06 (16:37)
Venäjällä uusia lintuinfluenssatapauksia 27.02.2006 13:30 (16:14)
Irakissa epäily lintuinfluenssaviruksen tarttumisesta ihmiseen 24.02.2006 23:18
Ranska ja Hollanti saavat aloittaa siipikarjan rokotukset 22.02.2006 15:28
Itävallassa lisää lintuinfluenssatartuntoja 22.02.2006 13:24
Lintuinfluenssatartuntojen määrä kasvaa Saksassa 21.02.2006 12:56 (22:46)
Lintuinfluenssapuhelimeen soiteltiin ahkerasti 21.02.2006 02:55 (17:33)
Yritykset varautuvat lintuinfluenssaan 21.02.2006 15:33
Lintuinfluenssaa vastaan taistellaan ympäri maailmaa 20.02.2006 08:15 (21:32)
EU varustautuu lintuinfluenssan leviämiseen 19.02.2006 00:40 (22:32)
Intialaismies ei kuollut lintuinfluenssaan 19.02.2006 07:31 (15:03)
Lintuinfluenssaepäilyjä tutkitaan eri puolilla 17.02.2006 01:28 (19:34)
EU valmistautuu varotoimiin lintutaudin takia 16.02.2006 13:45 (21:01)
TXT: Saksassa kriisikokous lintuinfluenssan vuoksi ..
EU käsittelee lintuinfluenssatilannetta 15.02.2006 06:50
Lintuinfluenssaepäily myös Saksassa ..
Uusi lintuinfluenssarokote valmistui 27.01.2006 10:37
Kypros teurastaa siipikarjaa lintuinfluenssauhan vuoksi 24.01.2006 16:46
Ranskalaisnaisella epäillään lintuinfluenssaa 22.01.2006 17:00
Turkki tehosti lintuinfluenssan vastaisia toimia 12.01.2006 18:09
YK havittelee lintuinfluenssan torjuntaan miljardirahoitusta 12.01.2006 07:02 (12:15)
Kiinassa taas lintuinfluenssaan kuolleita 11.01.2006 05:39 (14:23)
WHO: Turkin lintuinfluenssa ei levinnyt ihmisestä toiseen 11.01.2006 12:43 (13:51)
Uusia lintuinfluenssatapauksia Turkissa 08.01.2006 05:03 (22:29)
Kiina vahvisti uuden lintuinfluenssakuoleman 30.12.2005 05:48
Lintuinfluenssaa siipikarjassa Acehissa 25.11.2005 06:44
Kiina aikoo rokottaa miljardeja lintuja 15.11.2005 23:02 (00:37)
Indonesiassa seitsemän kuollut lintuinfluenssaan 14.11.2005 09:49 (15:34)
Lintuinfluenssasta ehkä jo vaarallinen mutaatio 13.11.2005 19:13
Lintuinfluenssan pikatesti markkinoille 11.11.2005 11:45
Asiantuntijat: Lintuinfluenssan leviämisessä valvonta tärkeää 09.11.2005 00:12
Vietnamilaismies kuoli lintuinfluenssaan 08.11.2005 04:00 (07:57)
EU:lta rahaa lintuinfluenssan torjuntaan Aasiassa 07.11.2005 21:01
EU:lta apua lintuinfluenssan torjuntaan Aasiassa 07.11.2005 10:43
Kiina harventaa kanakantaa rajusti lintuinfluenssa-alueilla 06.11.2005 06:55
Kiina kielsi siipikarjatuotteiden tuonnin 14 maasta 02.11.2005 09:25
Kanadassa jälleen lintuinfluenssalöytö 02.11.2005 03:11 (05:32)
USA:lta oma ohjelma lintuinfluenssaa vastaan 01.11.2005 19:04 (20:39)
Thaimaassa uusi lintuinfluenssatapaus ihmisellä 31.10.2005 15:11
Lintuinfluenssaepäily Kreikassa aiheeton 29.10.2005 21:06
Tv: Kiinalaistyttö ei kuollut lintuinfluenssaan 27.10.2005 12:48 (16:50)
EU tehostaa taas lintuinfluenssan vastaisia toimia 26.10.2005 01:03 (07:49)
Kiinasta löydetty jälleen lintuinfluenssaa 26.10.2005 07:23
Kiinassa uusi lintuinfluenssatartunta 25.10.2005 05:59 (11:30)
FAO: Lintuinfluenssan torjunta kohdistettu väärin 25.10.2005 03:19
Venäjältä löydettiin lisää lintuinfluenssaa 24.10.2005 10:46 (20:58)
WHO: Euroopalla hyvät mahdollisuudet torjua lintuinfluenssa 24.10.2005 16:43 (17:40)
Eskilstunan influenssasorsa vaaraton 23.10.2005 06:13 (16:21)
EU harkitsee elävien lintujen tuontikieltoa 23.10.2005 14:24
Kroatiassa ryhdyttiin torjumaan lintuinfluenssaa 22.10.2005 16:09
WHO toppuuttelee lintuhysteriaa 21.10.2005 09:00
EU rajoittaa elävien lintujen myyntiä 21.10.2005 00:03 (05:30)
EU koolla lintuinfluenssan takia 20.10.2005 07:37 (23:08)
Ranskalaiset vähentäneet siipikarjan syöntiä 20.10.2005 12:25
Ihmiselle vaarallista lintuinfluenssaa löydetty Venäjältä 19.10.2005 16:56 (20:11)
Valmistajat: Lintuinfluenssalla ei vaikutusta broilerin menekkiin 19.10.2005 17:43
Lintuinfluenssa ei nosta suojausta siipikarjatiloilla 19.10.2005 12:25
Saksa tiukensi toimia lintuinfluenssaa vastaan 19.10.2005 03:50
Romaniasta löytyi uusia lintuinfluenssaepäilyjä 18.10.2005 09:45 (11:08)
Ruotsi tiukentaa siipikarjatuontia lintuinfluenssan takia 18.10.2005 06:09 (10:18)
EU:n ministerit pohtivat lintuinfluenssaa 18.10.2005 06:29 (07:26)
Lintuinfluenssaepäily vahvistumassa Kreikassakin 17.10.2005 18:40 (20:30)
Romania: Kaikki sairastuneet linnut tuhottu ..
Romanian lintuinfluenssa vaarallista tyyppiä 15.10.2005 11:36 (18:09)
Eläinlääkinnän asiantuntijat hätäkokouksessa 14.10.2005 05:29 (22:46)
Turkissa ihmisille vaarallista lintuinfluenssaa 13.10.2005 07:11 (23:11)
Suomi varautuu jo lintuinfluenssavirukseen 12.10.2005 20:15 (21:50)
Romaniassa ja Turkissa uusia lintuinfluenssatapauksia 08.10.2005 15:35 (20:51)
Romaniasta löydettiin lintuinfluenssaa 07.10.2005 20:32 (20:56)
Lintuinfluenssakokouksissa kaivattiin rokotteita 06.10.2005 21:07
Lintuinfluenssakokous alkaa USA:ssa 06.10.2005 01:24 (05:12)
Lintuinfluenssarokotetta tilattu Suomeen 04.10.2005 10:02
|