Jokanaisen viinipruuvi

Kuva: Lehtikuva

Viininmaistelutilaisuuden eli pruuvin ei tarvitse olla mikään hienosteluilta. Rento kotipruuvi ystävien kesken on helppo järjestää eikä se vaadi osallistujilta juuri muuta kuin ennakkoluulottomuutta ja hieman mielikuvitusta!

Viininmaistelun tarkoitus on harjaannuttaa omia aisteja ja oppia uutta viettäen samalla mukavaa iltaa ystävien seurassa. Havainnoista ja mauista yhdessä keskustellen viininautinto saa aivan uusia ulottuvuuksia.

Suunnittelu alkaa teeman valinnasta

Kuva: Lehtikuva

Helppoja teemoja maisteltavaksi ovat esimerkiksi eri rypälelajikkeiden tai eri alueiden viinien vertailu. Hinta-laatuvertailussa maisteltavaksi valitaan viinejä, jotka ovat samantyyppisiä, mutta hinnaltaan eri ryhmien edustajia. Voit tietenkin myös valita mielikuvituksellisemman teeman ja vaikkapa pyytää jokaista osallistujaa tuomaan mukanaan pullon lempiviiniään toisten maisteltavaksi.

Horisontaalimaisteluksi kutsutaan, kun verrataan esimerkiksi saman tuottajan eri viinejä samalta vuosikerralta. Vertikaalimaistelua puolestaan on, kun verrataan saman viinin eri vuosikertoja. Jos valinta tuntuu vaikealta, pyydä Alkon henkilökunnalta apua.

Viinejä voi maistella joko lajit etukäteen kaikille esitellen tai vasta jälkeenpäin paljastaen. Sokkomaistelussa etukäteen ei kerrota viineistä mitään. Puolisokkona maistellessa osallistujille kyllä kerrotaan viinit, mutta ei paljasteta mitä on missäkin lasissa.

Viiniä ja vettä

Järjestä viininmaistiaisia varten iso pöytä, jolle voit varata pruuviin tarvittavat välineet: lasit, viinit,

Kuva: Lehtikuva

vettä, vaaleaa leipää, sylkyastian ja muistiinpanovälineitä. Jos maistelet sokkona, peitä etiketit hyvin jo etukäteen.

Jokainen osallistuja tarvitsee jalallisen viinilasin kutakin viiniä varten. Värilliset lasit eivät sovi maisteluun, koska myös viinin väriä täytyy voida vertailla. Jos laseja ei riitä jokaiselle viinille erikseen, voi niitä maistella tietenkin myös perätysten samasta lasista. Silloin lasi huuhtaistaan välillä. Muutamakin pisara vanhaa viiniä lasin pohjalla vaikuttaa seuraavan makuun.

Viinejä itseään ei tarvita maistelua varten paljoa: yhdestä pullollisesta riittää noin 12-15 maisteluannosta.

Varaa osallistujille lisäksi vesilasit. Suu huuhdellaan viinien välillä, jotta makuaistimet pysyvät avoimena uusille mauille. Patongin tai paahtoleivän pureskelu auttaa suun neutraloimisessa. Silti jo viimeistään viiden viinin jälkeen eroja alkaa olla vaikeampi löytää, eikä maisteltavaksi ole juuri mielekästä ottaa sitä useampia laatuja. Kolmekin eri viiniä on kotipruuviin sopiva määrä.

Oikeaoppisesti viiniä maistellessa viini yleensä syljetään suusta pois erilliseen sylkyastiaan. Sylkyastiaksi sopii mikä vain kannu tai muu astia – mieluiten läpinäkymätön.

Jäähdytä punaviinit pruuvia varten noin 17-asteisiksi ja valkoviinit noin 11-13 -asteisiksi. Kaikkien viinien tulisi olla samanlämpöisiä. Liian lämmin latistaa maun ja kylmä puolestaan peittää sen.

Katso, haista, maista!

Kuva: Lehtikuva

Maistelulaseihin kaadetaan viiniä noin puoli desiä. Ennen kuin hörppäät lasista, tarkastele viinin väriä, kirkkautta ja tuoksua kaikessa rauhassa.

Viinin väri kertoo kypsyydestä, rypälelajikkeesta ja viinin valmistustavasta. Punaviineissä sinertävä sävy kertoo viinin olevan vielä nuorta. Ruskeaan tai tiilen sävyihin viittaava väri kertoo iäkkäästä viinistä. Valkoviineissä puolestaan vihertävä sävy kielii viinin olevan tuore. Kultainen valkoviini on vanhempaa, kehittyneempää.

Viininmaistelu harjoittaa oivasti tuoksumuistia. Hengitä viinin tuoksua nenän kautta hitaasti. Mitä aromeita tunnistat, miten kuvailisit kokemaasi tuoksua?

Viiniä lopuksi maistaessasi ota sitä suuhun reilu kulaus ja haukkaa samalla hieman ilmaa sisään. Happi auttaa aromeja aukeamaan. Pyörittele viiniä suussasi, anna sen viivähtää hieman ja levitä kaikkiin makunystyröihin. Mieti myös miltä viini tuntuu suussa ja kauanko maku viipyy nielaisemisen tai sylkäisemisen jälkeen. Kiinnitä huomiota täyteläisyyteen ja happoisuuteen. Mitä viinin maku tuo mieleesi? Onko maku voimakas vai mieto? Kirjoita tuntemuksesi ja ajatuksesi ylös jos haluat.

Keskustelu kruunaa pruuvin

Seurue voi maistella viinejä samaan tahtiin ja keskustella viineistä yksi kerrallaan tai kukin voi

Kuva: Lehtikuva

maistaa viinit omaan tahtiin ja lopuksi pohditaan ja vertaillaan kokemuksia. Jos viini-illan yhteydessä tarjotaan ateria, se on parempi nauttia vasta maistelun jälkeen. Viinien vertailua voi toki jatkaa ruokapöydässäkin esimerkiksi pohtien mikä viini sopii ruoan kanssa parhaiten. Viinipruuvin antoisin osa on keskustelu seurueen kanssa. Viini on aina makuasia, samaa mieltä ei tarvitse olla!

Viinikielen salaisuudet

Viinien ominaisuuksille on olemassa oma termistönsä: notkea, vaniljainen, tamminen, pirteähappoinen, lihaisa… Viinikieli ei ole mitään salakieltä, vaan termit ovat olemassa yksinkertaisesti kommunikoinnin helpottamiseksi. Viininmaisteluun ei tarvitse suhtautua ryppyotsaisesti saati sitten kuvitella termistön osaamisen olevan edellytys hyvistä viineistä nauttimiseen. Kutsu makuja juuri niillä nimillä kuin itse haluat, viininmaistajaisissa ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Kyseessähän on pohjimmiltaan makuasioiden vertailu ja hauskanpito. Ammattilainen lähestyy aihetta eri näkökulmasta kuin nojatuolinautiskelija!

Tosiharrastaja pitää päiväkirjaa

Jos löydät maistellessasi jonkin, josta pidät erityisesti, muista kirjoittaa sen nimi ylös, jotta löydät viinin uudelleen. Pane muistiin myös vuosikerta. Monet viiniharrastajat pitävät viinipäiväkirjaa, johon he kirjoittavat ylös maistamiaan viinejä. Hauska tapa on myös liuottaa pullon etiketti ja liimata se pieneen vihkoon, joka on helppo ottaa mukaan seuraaville viiniostoksille valintaa helpottamaan.

Teksti: Riikka Krenn

Kuvat: Lehtikuva