Lomakotia voi somistaa myös käsin tehdyillä tyynyillä ja peitteillä. Ompele pitsejä ja pellavaa -kirjassa (WSOY) esitellään 24 toinen toistaan kauniimpaa ompelutyötä.
"Ompele pitsejä ja pellavaa" on Chantal Sabatierin tuore kirja, jossa esitellään kauniita tee itse -ideoita romanttiseen kotiin.
Kaunis tähtityyny syntyy helposti loman aikana. Katso ohjeet ja tee vaikkapa kasa erilaisia sohvaa somistamaan!
Kuva kirjasta "Ompele pitsejä ja pellavaa". |
Tarvitset:
1. Leikkaa tähtikuvio valkoisesta pellavakangastilkusta ja applikoi kuvio raakapellavakankaan keskelle pykäläpistoin tai koneella siksakpistoin. Voit sommitella tähtikuvion myös käsin, mutta Ompele pitsejä ja pellavaa -kirjasta löydät mallikuvion.
2. Leikkaa pitsinauhasta kaksi yhtä pitkää ptkää ja kiinnitä ne pellavakankaalle käsin tai koneella tähden molemmille puolille.
3. Ompele pellavakangas ja valkoiset pellavakangassuikaleet yhteen oikeat puolet vastaakkain 1 cm:n saumavaroin tyynyn etupuoleksi.
4. Yliluottele valmis etupuoli samoin kuin taustan pellavakangasneliö. Aseta oikeat puolet vastaakkain ja ompele kankaat kolmelta sivulta yhteen 1 cm:n saumavaralla. Jätä tyyny avoimeksi edestä katsottuna oikealta puolelta. Leikkaa kulmat viistoiksi, käännä tyynynpäällinen oikein päin ja silitä se kauniiksi.
1. Käännä silittämällä nauhoiksi tulevien kanggassuikaleiden reunoista 1 cm koko niiden pituudeta. Taita sen jälkeen nauhat pituussuunnassa kaksin kerroin nurjat puolet vastakkain.
2. Ompele nauhat koko pituudelta: taita ja ompele lopuksi nauhan toinen pää sisään, jotta päästä tulee siisti.
3. Silitä päällisen avoimesta sivusta 1 cm sisään päärmeeksi. Kiinnitä nauhojen avoimet päät nuppineuloilla päärmeen alle samalle etäisyydelle saumoista niin, että niiden väliin jää 15 cm. Huolehdi, että ne ovat samalla kohdalla sekä etu- että takakappaleessa.
4. Ompele päärme.
5. Silitä päällinen nauhoineen ja laita tyyny sisään.
Lähde: Ompele pitsejä ja pellavaa, WSOY
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.