Muumit ovat rakastettu aihe niin suomalaisten kuin muualta tulleidenkin keskuudessa. Erityisen hullaantuneita muumituotteisiin ovat kaupan työntekijän mukaan japanilaiset.
Aivan Helsingin ydinkeskustassa toimivan päivittäistavarakaupan entinen työntekijä Venla paljastaa Koti-osiolle, että erityisesti japanilaisturistit menettävät täysin kontrollin nähdessään muumituotteita.
– Ihan mikä tahansa muumin kuvalla varustettu tuote on todella kuumaa kamaa japanilaisten keskuudessa. Turistit tuskin malttavat pysyä nahoissaan, kun löytävät kaupasta esimerkiksi muumipeikon kuvalla varustetun nenäliinapaketin.
![]() |
Pitkään kaupan kassalla istunut Venla on todistanut jos jonkinlaisia sattumuksia turisteja palvellessaan. Erityisen hyvin naisen mieleen muistuu japanilaispariskunta, joka osti satoja muumitikkukaramelleja.
– Pariskunta latoi kassalle useamman laatikollisen muumitikkareita – ja laatikot olivat tietysti kaikki avattuja. Jouduin laskemaan jokaisen tikkukaramellin yksitellen, ja määräksi muodostui lopulta noin kolmisensataa tikkaria!
Muita marketista ostettuja muumituotteita olivat esimerkiksi muumiaiheiset rusinat, lakritsipatukat, lautasliinat, kertakäyttöastiat tai aiemmin mainitut nenäliinat.
Myös muumimukit ovat japanilaisten suosiossa. Kuva: Stockmann. |
Myös Arabian astioita myyvän Astialiisan kauppias Tiina Westerlund kertoo kohtaavansa rutkasti japanilaisturisteja liikkeessään.
– Arvelisin syynä muumituotteiden suursuosioon Japanissa olevan se, että muumit edustavat japanilaisille hauskuutta. Tästä syystä muumimukeja ja -astioita myydään myös täällä paljon turisteille.
Westerlund kertoo kuitenkin, että myös muunlainen suomalainen design vetoaa japanilaisten makuun. Astialiisasta lähtee japanilaisten mukaan esimerkiksi 50-, 60- ja 70-luvun muotoilua edustavia astioita.
Suomalaismiehetkin sekosivat muumimukeista – "kertaostos 50 kappaletta!"
Paula Koski / MTV3
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.