Pitkät lomapäivät ovat pian historiaa ja on aika aloittaa iloinen oppiminen. Tätä varten on kiinnitettävä erityishuomiota muun muassa koulupöytään ja hyvään valaistukseen.
Koululainen tarvitsee ympärilleen mahdollisimman toimivan oppimisympäristön. Läksyjen teko, kokeisiin lukeminen, nukkuminen ja kaikenlainen oleilu omassa huoneessa luonnistuvat helpommin hyvin sisustetussa huoneessa.
Pieni koululainen iloitsee väreistä ja reippaasta yleisilmeestä. Myös valaistukseen kannattaa panostaa, sillä se on hyvä apu opiskelussa, mutta auttaa myös rauhoittumaan iltaisin, jotta uni tulee nopeammin.
Isompi oppija ilahtuu hieman aikuisemmasta yleisilmeestä. Kuva: Asko |
Hyvä koulupöytä ja tuoli ovat tärkeä apu läksyjen teossa. Käy valitsemassa kumpikin yhdessä koululaisen kanssa, jotta voitte kiinnittää huomiota ergonomiaan ja istuinmukavuuteen.
Jalkojen on yletyttävä maahan ja selkänojan tuettava riittävän hyvin istumisasentoa. Tuolin on oltava myös tukeva. Muista, että pienkokoinen koululainen ei istu kunnolla aikuisten tuolissa.
Tuo väriä tekstiileillä! Sen sijaan suuret pinnat, kuten huonekalut, kannattaa valita perussävyisinä. Kuva: H&M Home |
Viihtyisyyttä työpisteelle tuovat pehmeä matto ja värikkäät apuvälineet pöydällä: Esimerkiksi kaunis kynäteline ja papereiden säilytykseen valittu pöytälaatikosto antavat lisäpuhtia opiskeluun – kuka muka on parhaimmillaan epäviihtyisässä työskentely-ympäristössä?
Myös lapsen itsensä valitsema viherkasvi voi tehdä opiskelusta mukavampaa.
Valokuvausta harrastava lapsi innostuu Finlaysonin Foto-kuosista. Kuva: Finlayson |
Hyvä työvalo on koulupöydän tärkeä apuväline. Muista, että liian kirkas valaistus voi aiheuttaa näköongelmia ja rasittaa turhaan pientä oppijaa.
Veikeissä pussilakanoissa tulee uni. Kuva: Finlayson |
Työvalon lisäksi tulisi huoneessa olla hyvä yleisvalo, sekä iltoja varten rauhallinen tunnelmavalaistus. Kun rauhoitatte illat valaistuksen ja esimerkiksi hyvän kirjan avulla, tulee uni nopeammin ja saadaan voimia seuraavaan koulupäivään.
Lapsen maku muuttuu nopeasti vuosien aikana, joten suurissa pinnoissa, kuten tärkeissä huonekaluissa, kannattaa pitäytyä yksinkertaisissa väreissä. Leikitelkää sen sijaan kodintekstiileillä, kuten tyynyillä ja verhoilla.
Erilaisilla värikkäillä tapeteilla ja sabluunamaalauksilla saa myös helposti pientä lisäpiristystä. Niitä on myös helppo muuttaa sitten, kun ikävuosia tulee enemmän ja kaivataan aikuisempaa ilmettä huoneeseen.
Muista iloiset petivaatteet ja hyvä sänky, jotta uni maistuu hyvin. Väsyneenä koulutien kulkeminen on vaikeaa.
Hannele Lampela/ MTV3
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.