Mainos
 

Tyrkyttävätkö huonekalukaupat luotolla ostamista?

06.09.2010 09:54
Tyrkyttävätkö huonekalukaupat luotolla ostamista?

Suomen huonekalukaupan Liiton tutkimuksen mukaan kalustekaupat ovat mainettaan parempia. Oletko samaa mieltä?

Suomen Huonekalukaupan Liitto ry toteutti keväällä 2010 Mystery shopper -tutkimuksen, jossa kartoitettiin kauppojen mainontaa, sen suhdetta liikkeissä oleviin valikoimiin ja luoton tarjoamista asiakkaille.

Tyrkyttävätkö huonekalukaupat luotolla ostamista?

– Halusimme selvittää, minkälainen tilanne huonekalukaupoissa vallitsee: onko liikkeissä tarjolla mainostettuja tuotteita ja esitelläänkö niitä asiakkaalle hänen niitä kysyessä vai siirrytäänkö heti esittelemään kalliimpia vaihtoehtoja, kertoo SHKL:n toimitusjohtaja Arja Tammi.

Tutkimuksen mukaan mainostettuja tuotteita oli hyvin tarjolla ja melko usein tuotteet olivat myös esillä sellaisina kuin niitä oli markkinoitukin.

– Tässä kaupoilla on myös jonkin verran parannettavaa, eli tuotteita on kyllä tarjolla, mutta esimerkiksi eri värisinä kuin mainoksessa, toteaa Tammi.

Kaupoissa myös esitellään mielellään tarjoustuotteita. 80 prosentissa käynneistä asiakkaalle tarjottiin ensisijaisesti tarjoustuotetta.

Tutkimus: luottoa ei tyrkytetä

Tutkimuksessa 10 prosentissa kaupoista myyjä tarjosi luottoa oma-aloitteisesti.

Tutkimusasiakkaan pohtiessa ostettavan tuotteen rahoitusta, useimmiten luotosta kerrottiin luottokortin tai pankin nimi, se että kyseessä on luottokortti ja että asiakkuus syntyy pankin tai Luottokunnan kesken. Perusasiat luoton tarjoamisessa ovat tämän otoksen mukaan siis hyvällä tolalla.

Tutkimuksessa olivat mukana Vepsäläinen, Suomi-Soffa, Masku, Jyski, Tempur ja Isku Koti.

Luotatko sinä suomalaisiin huonekaluliikkeisiin? Jätä kommentti ja perustele vastauksesi!

Kuva: Isku/ Asko

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 

Lisää aiheesta sisustus

 

Koti suosittelee