Mainos
 

Näin valitset kestävän kuusen ja hoidat sitä oikein

22.12.2011 11:25
Näin valitset kestävän kuusen ja hoidat sitä oikein

Kuusi tarvitsee paljon vettä.

Joulukuusi on oikein hoidettuna kodin kaunistus. Valitsemalla kuusi tarkasti ja hoitamalla sitä hyvin saadaan kotiin joulun tuoksua pitkälle loppiaiseen asti.

Joulukuusi on suomalaisen kodin perinteikäs kaunistaja, mutta neulasensa ennen aikojaan pudottava puu on pettymys. Kuusen saa pysymään kauniina valitsemalla sen oikein ja muistamalla riittävän kastelun.

Kuusen valinta

Joulukuusen kasvupaikalla on väliä, ja sitä kannattaa kysyä myyjältä. Varjossa kasvaneen kuusen neulaset putoavat helpommin kuin valoisalla paikalla kasvaneen. Myös kuusilajeissa on eroa: parhaiten neulaset pysyvät hopeakuusessa.

Näin valitset kestävän kuusen ja hoidat sitä oikein

Joulukuusen valintaa. Kuva: Lehtikuva


Kun ryhdyt valitsemaan kuusta, katso, että se on kauniin vihreä ja että neulaset ovat tiukasti kiinni. Tätä voi testata juoksuttamalla oksaa sormien lävitse.

Tuoreutta voi testata myös nostamalla kuusen ilmaan ja iskemällä sen takaisin maahan – jos neulasia putoaa, jätä kuusi ostamatta.

Kuusi tarvitsee runsaasti vettä

Joulukuusen hoidossa avainsana on kastelu: puulla on oltava koko ajan vettä jalassa. Vesi ei saa päästä loppumaan hetkeksikään, muuten puu kuivuu.

Näin valitset kestävän kuusen ja hoidat sitä oikein

Joulukuusen jalka. Kuva: Lehtikuva


Ensimmäisen vuorokauden aikana joulukuusi tarvitsee monta litraa vettä vuorokaudessa, myöhemmin noin litran. Vesimäärä on syytä tarkistaa usein, sillä kuusenjalkaan ei välttämättä mahdu riittävästi vettä koko päivän tarpeisiin.

Sijoita kuusi tarpeeksi kauas lämpöpattereista ja uunista. Kuusi viihtyy viileässä ja vedottomassa paikassa.

Hyvällä hoidolla joulukuusi kestää kauniina loppiaiseen asti.

Lähteet: Joulupuuseura ry, Rakentaja.fi

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 

Lisää aiheesta juhlaa ja unelmia

 

Koti suosittelee