Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäinen kertoo, että taloyhtiöistä tulevat yhteydenotot kattojen lumitilanteiden osalta ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuonna Hakaniemessä tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Ongelma ei kuitenkaan löydy aina taloyhtiöiden huolimattomuudesta, vaan myös asukkaista itsessään.
Maanantaiaamu alkoi surullisella uutisella, joka olisi ollut vältettävissä: helsinkiläisnainen kuoli onnettomuudessa, jossa jääpuikko tippui katolta osuen jalankulkijaan.
Onnettomuus ei olisi tapahtunut, mikäli jalankulkijat olisivat jättäneet varoituspuomit rauhaan. Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäinen muistuttaa, että varoituspuomit ovat omilla paikoillaan syystä, eikä niitä saisi siirrellä.
– Ihmiset siirtävät puomeja kulkiessaan niiden ohi. Kun moni ihminen siirtää varoitusmerkkiä muutaman sentin, ollaan pian siinä tilanteessa että puomi on aivan väärässä paikassa
Kärkkäisen mukaan tällaiset onnettomuudet ovat saaneet taloyhtiöt varpailleen ja yhteydenottoja aiheesta on viime vuosina tullut Kiinteistöliittoon enemmän kuin aikaisemmin.
Hannele Järvelä/ MTV3
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.