Mainos
 

Varo – näiden tunteiden vuoksi sorrut tuhlaamaan turhaan!

03.02.2012 10:44

Ei ole aivan sama suuntaatko kauppaan masentuneena vai hyväntuulisena. Daily Finance -lehti uutisoi psykologi James Dionin haastattelusta, joka paljastaa heikoimmat hetkesi.

Pahaa mieltä voi yrittää helpottaa uudella vaatekertoimella – näin tuntuu moni ajattelevan. Onkin paljolti mielialasta kiinni kuinka innokkaasti suuntaat kassalle uusien hankintojen kanssa.

1. Välttelet kohtaamasta taloudellista ahdinkoa

Jos sinulla menee taloudellisesti huonosti, et välttämättä uskalla kohdata totuutta silmästä silmään. Itse asiassa se saa sinut jopa tuhlaamaan entistä enemmän.

– Välttelyyn taipuvaisten ihmisten tulisi ensin käsitellä koko taloustilanteensa: kulut olisi laskettava ja tilit saatava ajantasalle, James Dion toteaa Daily Finance -lehden haastattelussa.

2. Masennus

Ahdinkoa ja masennusta usein yritetään helpottaa ostovimmalla ja Dionin mukaan himoshoppaaja onkin usien ihminen, joka yrittää lääkitä pahaa oloaan uusilla tavaroilla.

– Masentuneet ihmiset shoppailevat, jotta tuntisivat olonsa hetkellisesti paremmaksi samalla tapaa kuin esimerkiksi alkoholiin, Dion sanoo.

3. Huono itsetunto

Huonosta itsetunnosta kärsivät ihmiset helpottavat oloaan ostoksia tekemällä ja nostaakseen omanarvontuntoaan. Vaikka toiminta ei aina ole tietoista, tällaiset ihmiset kokevat Dionin mukaan saavansa uusista vaatteista ja tuotteista hyväksyntää, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja rakkautta.

Jos suuntaat ostoksille, vaikka sinulta löytyy jo ennestään käyttämättömiä tavaroita pohdi, miksi olet menossa tuhlaamaan rahojasi.

4. Kärsimättömyys

Kärsimättömät ihmiset haluavat jatkuvasti jotain uutta, ja sama pätee myös kuluttamiseen. Tähän vaikuttavat myös paikasta riippumaton shoppailu, jonka mahdollistavat nykyään erilaiset verkkokaupat.

– Yhteiskunnassamme on nykyään taipumus ajatella, ettei tarpeita saa jättää tyydyttämättä. Amerikkalaisista on tullut lyhyen tähtäimen hedonisteja, Dion toteaa.

Asiasta Suomessa kirjoitti ensimmäisenä Taloussanomat.

Lähde: Dailyfinance.com – Why We Buy: The Psychology of Overspending

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 

Lisää aiheesta arki

 

Koti suosittelee