
Kuinka paljon maksamistasi veroista sujahtaa ministereiden palkkapussiin? Minkä verran tuet presidentin vierailuja ja kokousmatkoja? Yksityishenkilöiden tuottama nettipalvelu verokuitti.fi kertoo,... Lisää
Laiskottaako? Ei se mitään – itse asiassa se voi olla hyväkin asia! Kokosimme yhteen viisi syytä, joiden vuoksi sinun on ehdottomasti otettava pienet päiväunet.
Uni on elimistölle tärkeä asia, joten... Lisää
Moni uskoo, että lotossa voi voittaa vain ja ainoastaan hyvällä onnella. Pick Winning Numbers -sivusto kuitenkin kertoo, että siihen on omat niksinsä – ei muuta kuin kokeilemaan!
Voisiko lotossa... Lisää

Hannan ja Maxin perhe kasvaa yhdellä jäsenellä, jonka vuoksi keittiö ja olohuone olisi mukava saada uuteen kuntoon. Tyylivarkaiden Noora ja Minna... Lisää

1970-luvun kerrostalokolmion parhaita puolia ovat huimat kahdeksannen kerroksen maisemat. Pohjaratkaisu ja iso olohuone ovat myös asunnon vahvuuksia.... Lisää
![]() |
Arjan Leivontanurkan testiryhmä kokeilee runsaskuituisia Myllyn Paras –tuotteita leivonnassa.
Iki-ihana makea herkku on leivottu ilman valkoisia jauhoja.
Haaveiletko aurinkolomasta, upeasta luksuslaukusta tai uudesta autosta, mutta rahapussi kolisee tyhjyyttään? Säästäminen on helppoa ja yllättävän nopeaa - kunhan sen osaa.
"Pienistä puroista kasvaa suuri virta" ja "pennissä on säästämisen alku". Vanhat totuudet pitävät edelleen paikkansa, vaikka... Lisää
Kovilla pakkasilla jäätyvät putket saattavat yllättää omakotitaloasujan. Se on kuitenkin yleensä oma moka: putkia ei ole eristetty kunnolla.
Jäätyneet putket yllättävät monen asukkaan tänäkin vuonna. Vaikka lumen ja pakkasen ei luulisi olevan yllätys kenellekään, eivät kaikki osaa varautua talven... Lisää
Paukkupakkasilla jo pelkkään lämpimänä pysyttelyyn kuluu paljon rahaa ja energiaa. Motiva neuvoo, miten silloin kannattaa säästää.
Kovilla pakkasilla energiaa kuluu ja sähkölasku voi yllättää. Pienillä huomioilla voit kuitenkin tehdä selvää säästöä. Hyvin hoidetussa rakennuksessa lämmitys toimii... Lisää