Mainos

Kiinailmiöt-sarja tuo maailman nopeimmin kehittyvän maan, Kiinan asioita suomalaiskatsojien eteen joka toinen viikko. Petri Saraste on raportoinut mielenkiintoisella ja persoonallisella tavalla Kiinan talouden, politiikan ja kulttuurin kehityksestä jo vuodesta 2005.

Kiina muuttuu valtavaa vauhtia ja meneillään on maailmanhistorian suurin muuttoliike kaupunkeihin. Nostokurkea on ryhdytty kutsumaan Kiinan kansallislinnuksi.

Kiina vaikuttaa myös yhä useamman suomalaisen arkielämään. Kiinassa ovat jo lähes kaikki suomalaiset suuret yhtiöt. Kaupoissa ei voi enää olla törmäämättä valtavaan kiinalistavaran valikoimaan. Tätä vuosisataa on aiheestakin ryhdytty jo kutsumaan Kiinan vuosisadaksi.

Kiinailmiö joka toinen tiistai Huomenta Suomessa.

6.3.2012:

Kiina, mansikoiden maa!

Kiinassa mansikoita viljellään ympäri vuoden - maa onkin maailman suurin mansikoiden tuottaja. Kiina toimi tänä vuonna maailman mansikka-alan symposiumin isäntämaana. Viisipäiväiseen tapahtumaan odotetaan puolta miljoonaa kävijää. Kiina vie pakastemansikoita Eurooppaan, Kaakkois-Aasiaan, Japaniin, Etelä-Koreaan.

21.2.2012:

Itse itsensä työllistävä yksityishenkilö

Pakkasta on neljä astetta, kun katuparturi Wu Langrong saapuu tutulle paikalleen, jonne hän on taluttanut pyöränsä ja pienen parturiliikkeensä jo yli 20 vuoden ajan. Kiinassa tällaista pienyrittämistä katsotaan nykyään suopeasti, eikä yritteliäisyyttä rangaista, kunhan se ei saastuta eikä ole terveydelle vaarallista. Alle 420 euron kuukausiansioita ei myöskään veroteta.

7.2.2012:

Kiinalainen ja kännykkä

Kiinassa on enemmän kännyköitä kuin missään muualla maailmassa: liittymien määrä on rikkomassa jo miljardin käyttäjän rajan. Kiina hätyyttelee myös Yhdysvaltoja älypuhelinten määrässä. Nopea kehitys mobiilimarkkinoilla näkyy tavallisten kiinalaisten elämässä, ja kiinalainen onkin erottamaton kännykkänsä kanssa.

24.1.2012:

Lohikäärmeen vuosi

Kiinalaisen horoskoopin mukaan viime viikonvaihteessa siirryttiin lohikäärmeen vuoteen. Se on 12 horoskoopista vahvin ja se kuvaa valtaa ja muutosta. Aikanaan vain keisari sai käyttää sitä tunnuksenaan. Nyt se on kiinalaisten symboli eri puolilla maailmaa. Mutta katsotaan mitä muuta lohikäärmeen vuosi merkitsee.

10.1.2012:

Keskiaikaista elämää

Noin 900 km Pekingistä etelään Henanin maakunnassa sijaitsee kylä, joka elää yhä lähes keskiaikaista elämää. Ling feng -kylä on kuin kotoinen Seurasaaremme, mutta sillä erolla, että tällä suojeltavaksi määrätyllä museoalueella asutaan yhä, lähes ilman mitään mukavuuksia.

22.11.2011:

Made in China

Vielä muutama vuosikymmen sitten kiinalainen design tunnettiin parhaiten silkkisistä perinneasuista. Tuolloin teolliseen muotoiluun ei kiinnitetty paljon huomiota, koska tuotteet menivät valtavilla markkinoilla kaupaksi, oli design hyvää tai huonoa. Vähitellen Kiina on alkanut panostaa laatuun ja suunnitteluun. Goldman Sachsin ennusteen mukaan Kiina ohittaa Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena vuonna 2027.

8.11.2011:

Varsinainen Kiinan-kävijä Päivö Parviainen

Ensi kesänä 100-vuotta täyttävä pastori ja rovasti Päivö Parviainen vietti Kiinassa useita vuosia Suomen lähetysseuran tehtävissä. Hän joutui lähtemään lopulta Kiinasta vallankumouksen pyörteistä vuoden 1952 lopussa. Sen jälkeen hän on kuitenkin vieraillut Kiinassa useita kertoja, eikä tämäkään matka taida jäädä viimeiseksi.

25.10.2011:

Suomalainen kiinalaisen ruumiissa

Kiinalais-suomalaisen Yanhuan Zhoun tarina on kuin elokuvasta. Hän muutti köyhistä oloista Suomeen 9-vuotiaana ja täysin suomen kieltä taitamattomana. Nyt hieman alle kolmikymppisenä hän työskentelee yhdessä Suomen menestyvimmistä asianajajatalossa juristina.

11.10.2011:

Ensimmäinen suomalais-kiinalainen kirjastoauto

Miljardipäinen Kiina ottaa ensiaskeleitaan kirjastoautojen saralla. Ensimmäinen suomalais-kiinalainen kirjastoauto on juuri aloittanut matkansa Kiinassa. Rekasta muokattu kirjastoauto on lastattu noin 5000:lla lastenkirjalla. Liminin koulu sai kunnian olla se paikka, josta kirjastoauto lähtee kiertämään eteläisen ja läntisen Kiinan köyhiä alueita.

27.9.2011:

Kiinan ylikuumentuneet asuntomarkkinat

Kiinan asuntomarkkinat ovat ylikuumentuneet varsinkin suurissa rannikkokaupungeissa. Tavallisella palkansaajalla pienen kerrostalokaksion maksamiseen voi kulua koko työikä, eikä muuhun elämiseen riitä lainkaan rahaa. Rikkaat, joita sen sijaan on aina vain enemmän spekuloivat hinnoilla ja pitävät sijoitusasuntonsa mieluummin tyhjinä kuin laittavat vuokralle.

6.9.2011:

Jälleenrakennus jatkuu Japanissa

Japanin tuhoisasta maanjäristyksestä ja sitä seuranneesta tsunamista tulee kuluneeksi tällä viikolla puoli vuotta. Jälleenrakennus ja raivaustyöt ovat monila alueilla pahasti kesken. Satojen neliökilometrien alueelle ei lisäksi ole mitään menemistä radioaktiivisen säteilyn takia.

14.6.2011:

Tai Chi

Tai Chi -harrastus leviää kovaa vauhtia maailmalla. Sitä harrastetaan kiinalaisen alan liiton mukaan jo noin 150 maassa. Harrastajia on maailmalla jopa miljardi, pelkästään Kiinassa lähes 300 miljoonaa. Sen juuret ulottuvat aina Ming -dynastian lopulle 1600-luvun puoliväliin. Seuraava Kiinailmiö on aloitusjakso kuuden osan Tai Chi -sarjaan, jossa Petri Saraste tapaa Kiinan johtaviin Tai Chi harrastajiin kuuluvan Zhong Guang Yao:n.

31.5.2011:

Liikenneruuhka Kiinan malliin

Ajoneuvojen määrä kasvaa Pekingissä nopeiten maailmassa. Jopa niin, että ajoneuvoja ei voi enää ostaa vapaasti, vaan niiden myyntiä on rajoitettu yli 70 prosenttia. Julkista liikennettä ei ole saatu kehitettyä yhtä nopeasti kuin lähes 20 miljoonan ihmisen kaupungissa pitäisi. Pekingissä on turvauduttu myös pysäköintimaksujen ja bensiinin hintojen korotuksiin.

17.5.2011:

Tupakkaa palaa Kiinassa

Kiina on maailman suurin tupakan tuottaja ja kuluttaja. Maassa on tätä nykyä noin 350 miljoonaa tupakoitsijaa, eikä tupakointia ole näihin asti osattu pitää niin suurena paheena kuin sitä pidetään länsimaissa. Viime aikoina tupakoinnin haittavaikutuksista on kuitenkin alettu puhua myös Kiinassa.

3.5.2011:

Tiibetinmastiffien kuningas

2-vuotias lähes 100-kiloinen tiibetinmastiffi "Aowang" ei ole myytävänä, mutta jos se myytäisiin, olisi hinta 3 miljoonaa euroa. Osa kiinalaisista koirankasvattajista on huolissaan näiden koirien kasvavasta suosiosta. Valtavan koiran voi hankkia kuka tahansa, jolla on rahaa.

19.4.2011:

Mitä kuuluu Suomen Kirnulle Shanghaissa?

Shanghain valtavassa maailmannäyttelyssä kävi puolen vuoden aikana yli 73 miljoonaa ihmistä ja Expoon osallistui 246 maata. Paviljongit pitää määräysten mukaan hävitä alueelta tulevaan vappuun mennessä. Kultamitalilla palkittu Suomen paviljonki on kuitenkin yhä paikoillaan.

5.4.2011:

Kiinan yhden koiran politiikka

1,3 miljardin ihmisen maassa koiriakin on paljon. Pieni koiranpentu saatetaan Kiinassa antaa esimerkiksi tupaantuliaislahjaksi. Hetken mielijohteesta hankittu koira jätetään helposti oman onnensa nojaan.

22.3.2011:

Kielletyn kaupungin Mao-maalari

82-vuotias Wang Qizhi tuntee puhemies Maon kasvot paremmin kuin omansa. Niin monta kertaa hän on ne maalannut. Mutta miksi juuri hän sai tämän arvokkaan tehtävän nuorena miehenä?

8.3.2011:

Juutalaisten Kiina

Yksi 1900-luvun alun suurimmista, mutta vähiten tunnetuista juutalaisyhdyskunnista vaikutti Koillis-Kiinan Harbinin kaupungissa. Juutalaiset toivat Harbiniin vaurautta, perustivat yrityksiä ja liikkeitä, teattereja, kouluja, musiikkiopistoja, kirjastoja ja sairaaloita. Moni kiinalainen huippumuusikko on saanut opetuksensa Harbinin juutalaisilta.

22.2.2011:

"Xidan girlin" tuhkimotarina

Vuosi sitten Ren Yuelin saapui joka päivä Pekingin Xidanin maanalaisen käytäville soittamaan ja ansaitsemaan rahaa sairastaville vanhemmilleen. Hänen tarinansa levisi kulovalkean tavoin ensin internetissä ja sitten myös muussa mediassa. Nyt hän valmistelee esikoislevyään ja hänestä on jo julkaistu kirjakin.

8.2.2011:

Harbin - jääkaupunki

Harbinin lumi- ja jääfestivaali järjestetään nyt jo 23. kerran. Aivan oma lukunsa on pelkästään kirkkaasta jäästä rakennettu kaupunki. Tänä vuonna teemana on satumaailma ja sen rakentamiseen käytettiin jäätä 180 000 kuutiota. Tänäkin vuonna paikalle odotetaan 12 miljoonaa kävijää.

25.1.2011:

Nuori suomalaisyrittäjä Kiinassa

Suurimmat suomalaisyritykset ovat lähteneet Kiinan markkinoille jo kymmeniä vuosia sitten. Mutta entäpä, jos takana ei ole suurta yritystä eikä oikein pientäkään, vaan aikomuksena on lähteä kokeilemaan onneaan itsenäisenä nuorena yrittäjänä. Ylöjärveläinen Kalle Salminen teki niin eikä ole katunut.

11.1.2011:

Jäätanssiakrobatiaa

Akrobatia on kuulunut tuhansia vuosia kiinalaiseen näyttämötaiteeseen. Mutta mitä tapahtuu, kun akrobaateille pannaan luistimet jalkaan ja tehdään siitä jäätanssiakrobatiaa? Harbinista kotoisin oleva ryhmä ei ole toistaiseksi esiintynyt Kiinan ulkopuolella, vaikka kysyntää riittääkin.

14.12.2010:

Herkkuja Kiinalaiseen tapaan

Monet meistä iljettäviltä tuntuvat ruuat ovat Kiinassa suurinta herkkua. Erityisesti kilpikonnien syönti on elintason nousun myötä kasvanut runsaasti. Viljelytilan pitäjä selittää, ettei kiinalainen kilpikonna ole lainkaan sama kuin se, minkä me tunnemme lemmikkieläimenä.

30.11.2010:

Väestönlaskenta Kiinassa

Miljardipäisen Kiinan historian mittavin väestönlaskenta pyrkii mahdollisimman suureen tarkkuuteen. Nyt tehtävän laskennan tulos selviää vasta huhtikuussa, mutta yli 1,3 miljardin ollaan joka tapauksessa menossa. Lapsiluvun ja varallisuuden kyseleminen pelottaa vastaajia eniten.

16.11.2010:

Kiinalainen luolakylä

Kiinassa noin tunnin ajomatkan päässä Pekingistä sijaitsee Guyanjun luolakylä, jossa pieni Xi-vähemmistökansa yritti selvitä vainoajiaan vastaan. Nämä luolat pysyivät piilossa vuosisatoja aina 1980-luvulle asti. Vuoren seinämiin alkeellisin työvälinein kaivetut luolat ovat suurimmillaan kolmen huoneen ja keittiön kokoisia.

2.11.2010:

Peliorjat

Kiinassa on eniten tietokoneen käyttäjiä maailmassa. Heistä 200 miljoonaa on teini-ikäisiä. Peliriippuvaisia lasketaan olevan jopa 6 miljoonaa. Virtuaalimaailmaan jopa yli kymmeneksi tunniksi päivässä uppoutuvia pelaajia uhkaa tuhoisat seuraukset. Peliriippuvaisten klinikalla avustetaan nuoria uuteen elämään.

19.10.2010:

Stressin purkua maatöissä

Stressi on yhä yleisempi sairaus kiinalaisilla nuorilla ja koulutetuilla kaupunkilaisilla. Maatalousyrittäjä, itsekin korkeakoulusta valmistunut maisteri keksi tähän keinon.

5.10.2010:

Posliinikaupunki

Kiina on posliinin kotimaa. Maassa on harjoitettu keramiikkaa arviolta 10 000 vuotta. Perinne elää ja voimistuu jatkuvasti. Tänä päivänä posliini on paljon muutakin kuin vain taide-esineitä tai käyttöposliinia.

21.9.2010:

Mustekynän korjaaja Pekingissä

Mustekynän korjaus on maailman väkirimmaissa valtiossa pieni bisnes. Pekingissä kynän korjaajia on ainoastaan yksi. Tämä 80-vuotias herra korjaa kyniä rahasta vaan rakkaudesta työhönsä.

7.9.2010:

Kumppanin löytäminen vaikeaa

Puolison löytäminen nykypäivän Kiinassa on paljon vaikeampaa kuin äkkiseltään luulisi. Ensimmäinen kynnys on yleensä löytää morsian maassa, jossa poikia on selvästi tyttöjä enemmän.

24.8.2010:

Thames Town - englantilaisittain Shanghaissa

Thames Town on prikulleen englantilaiseen tyyliin rakennettu kaupunki Shanghain esikaupunkialueella.

15.6.2010:

Kirnun Suomi-oppaat

Shanghain maailmannäyttelyssä kiinalaisten virta Suomen Kirnuun on ollut lähes katkeamaton. Yksi Expon oppaista on Suomessa peruskoulun käynyt Kai Pui Lau.

1.6.2010:

Golf-kuume iski kiinalaisiin

Golf-kuume on iskenyt kiinalaisiin, ja kenttiä rakennetaan kiivaasti. Niiden määrän laskeminen on vaikeata, sillä vain pieni osa niistä on laillisia.

20.4.2010:

Hääbisnes kukoistaa

Häät ovat Kiinassa melkoinen bisnes. Esimerkiksi viime vuonna naimisiin meni 11,5 miljoonaa paria. Eikä häävalmisteluissa pihistellä.

6.4.2010:

Mitä yhteistä on Googlella ja Leviksellä?

Kiinan farkkukulttuuri leviää internetin välityksellä. Farkkujen keräilijät ja harrastajat ovat perustaneet yhteisön, jolla on jo 50 000 jäsentä.

23.3.2010:

Kansalaisjournalismilla kuuluisuuteen

Herran Yuan on eräänlainen kansantoimittaja, joka käsittelee jutuissaan tavallisia ihmisiä. Hän julkaisi katusoittajatyttö Ren Yuelinin tarinan eräällä nettisivulla. Tytöstä tuli julkkis.

8.3.2010:

Musikaali kiinalaisittain

Uuden elpymisen tie -musikaali on Kiinan 60-vuotisjuhliin valmistunut produktio. Siis syystäkin mahtipontinen, yli 1000 esiintyjän teos. Pekingin kuuluisassa uudessa oopperatalossa esitettävä musikaali kuvaa Kiinan historiaa aina 1840-luvun oopiumsodasta näihin päiviin.

23.2.2010:

Suomi-koulu Sichuanissa

Sichuaniin rakennettiin maanjäristyksen jälkeen koulu suomalaisvaroin. Yritykset ja yksityishenkilöt lahjoittivat rahaa koululle, jonka budjetti oli runsaat 400 000 euroa.

9.2.2010:

Suklaa-Kiina saa veden kielelle

Kahden hehtaarin suklaa-Kiina muureineen ja terracotta-sotilaineen houkuttelee turisteja. Nähtävyyteen on kulunut suklaata 80 tonnia.

26.1.2010:

Kiinassakin eläkepommi

Kiinassa on enemmän vanhuksia kuin Saksassa ja Ranskassa on asukkaita yhteensä. Eläkepommi odottaa: parin vuosi-kymmenen päästä neljäsosa kiinalaisista on yli 60-vuotiaita.

12.1.2010:

Tee ei ole kiinalaisille pelkästään juoma

Teen nauttimiseen sisältyy paljon perinteitä ja kulttuuria tuhansien vuosien ajalta. Se kuuluu niin arkeen kuin juhlaan.

15.12.2009:

Suomen asialla Pekingissä

Suomen Pekingin-suurlähettilään Lars Backströmin kalenteri täyttyy Shanghain maailmannäyttelyn avajaisten edellä ja sen aikana ensi vuonna.

24.11.2009:

Säännöllinen liikunta pidentää ikää

Kiinalaisten keskimääräinen elinikäennuste on hieman suomalaisia korkeampi. Se varmasti joutuu osaksi säännöllisestä liikunnasta. Tulosurheilu ei suuria massoja liikuta - tai'ji ja ping-pong sen sijaan kyllä.

10.11.2009:

Kultakuumetta

Kiinassa luotetaan kultaan enemmän kuin pörssiosakkeisiin. Taloustaantumasta huolimatta kiinalaiset potevat suoranaista kultakuumetta.

27.10.2009:

Maon aikalaiset ovat ylpeitä avaruusohjelmasta

60-vuotias Kiinan kansantasavalta luokitellaan yhä kehitysmaaksi, mutta talouskasvun on ollut huimaa. Maon aikalaiset ovat erityisen ylpeitä maan avaruusohjelmasta.

13.10.2009:

Savonlinnan oopperajuhlat ylitti muureja Pekingissä

Savonlinnan oopperajuhlat vei Pekingin musiikkijuhlille Verdin Macbethin, ja ylitti matkallaan monta muuria: kielimuurin, kulttuurimuurin ja Kiinan muurin.

29.9.2009:

Miljonääri ei häpeä luksusta

Rikastuminen ei ole häpeä, sanoi jo Deng Xiaoping aikoinaan. Kiinalaiset miljonäärit nauttivatkin luksuksestaan ja antavat muidenkin huomata sen.

15.9.2009:

Kopioinnista omaan designeen

Kiinalaiset yritykset ovat alkaneet ymmärtää, että kopiointi ei enää riitä, vaan omaan muotoiluun panostamalla tuotteista saa paremman hinnan.

1.9.2009:

Bisneskouluista johtajia myös Eurooppaan

Kiinalaisyhtiöt tarvitsevat vuosittain kymmeniä tuhansia johtajia, ja Euroopassa tarvitaan Kiinan kulttuurin ja kielen hallitsevia ihmisiä. Kiinassa onkin nyt bisneskoulujen buumi.

18.8.2009:

Kiina pyrkii muodin suurmaaksi

Vaikka noin kolmannes maailman vaatteista valmistetaan tätä nykyä Kiinassa, on harvalla eurooppalaisella silti vielä päällään kiinalaisia merkkivaatteita. Kiina pyrkii kuitenkin myös muodin suurmaaksi.

4.8.2009:

Autokansa ajaa drive-in-elokuviin

Kiina on muuttumassa yksityisautojen maaksi. Pekingissä on nykyisin jo noin kolme miljoonaa autoa, joten katsojia riittää myös drive-in-elokuviin.

9.6.2009:

Lohi ja karjalanpiirakka maistuvat kiinalaisillekin

Kiinalaisille ruoka on tärkeä, jopa pyhä asia. Suomalainen lohi ja karjalanpiirakat maistuivat Pekingissä kiinalaisille ruoka-ammattilaisille.

26.5.2009:

Maailman suurin kenkien valmistaja

Kiinalaisen kenkätehtaan myynti sakkasi pahasti, kunnes Michelle Obama käytti sen kenkiä virkaanastujaisissa.

12.5.2009:

Tasan vuosi Sichuanin järistyksestä

Vuosi Kiinan tuhoisan maanjäristyksen jälkeen kymmenet tuhannet järistyksessä kotinsa menettäneet odottavat yhä vakituista asuntoa.

28.4.2009:

Kulkukoirien kintereillä

Kiinassa ei lemmikkikoiria noteerata kovinkaan korkealle. Omistaja saattaa sen tuosta vaan suurkaupunki Pekingin vilinään. Kiinassa on satoja miljoonia kulkukoiria.

14.4.2009:

Yrittäjyys kukoistaa kadulla

Kiinassa on miljoonia pienyrittäjiä, jotka hoitavat bisnestään kadun varrella: astiakauppiaita, polkupyöränkorjajia, partureita, hierojia, suutareita - mitä vain.

31.3.2009:

Korkeakouluopiskelijoiden luvattu maa

Kiinan korkeakouluista valmistuu tänä keväänä 6,5 miljoonaa opiskelijaa. Noin puolet heistä jää vaille koulutustaan vastaavaa työtä.

17.3.2009:

Laskettelua Kiinan "Alpeilla"

Tunnin ajomatkan päässä Pekingistä voi lasketella Kiinan "Alpeilla" - toki keinolumessa.

3.3.2009:

Yhteishengen kohotusta

Työpäivä alkaa usein puolen tunnin aamujumpalla ja hengen kohotuksella. Sen uskotaan parantavan motivaatiota ja auttavan ihmisiä jaksamaan pitkien, uuvuttavien työpäivien aikana.

17.2.2009:

Avantouimari ei saunaa tarvitse

Huang Dichuan -puiston tekolammen jäähän hakataan aamulla avanto. Se on kuulunut jo näiden ihmisten talvitraditioihin vuosia. Saunaa ei ole, sitä nämä uimarit eivät tarvitse. Harjoitus on tehnyt heistä kylmänkestäviä.

3.2.2009:

Suomi kiinalaisen turistin silmin

Suomi on kiinalaisille yhtä kaukainen ja eksoottinen kuin Kiina meille. Suomeen tulee yhä enemmän myös ryhmämatkalaisia.

20.1.2009:

Uusivuosi merkitsee työttömyyttä monille

Uusi vuosi, eli kevätjuhla on tärkein kiinalainen juhla. Perheet kokoontuvat sen viettoon yhdessä pitkienkin matkojen päästä. Moni on tällä kertaa ostanut kuitenkin vain menolipun.

tulosta Tulosta
kerro ystävälle Kerro ystävälle

Mainos
Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila
Mainos