Näin palkitsen lemmikkiäni


Kuva: Shutterstock

Lemmikit-sivuston lukijat kertoivat viikkokilpailussa, miten he palkitsevat lemmikkejänsä. Rapsutus ja herkkupalat ovat vastausten perusteella karvaturrien mieleen.

Lemmikkien palkitsemiseen on monta eri tapaa. Joku pörröinen kaveri pitää pitkällä kävelylenkillä palkitsemisesta ja toisen mieleen ovat ihanat herkkupalat ja puruluut.

"Palkitsen kissojani toisinaan herkuilla, joskus uusilla leluilla ja niin pois päin. Mutta eniten kissani nauttivat saadessaan istua sylissä ja ollessaan helliteltävänä. Tai ehkä tämä onkin se tapa, jolla kissani palkitsevat omistajansa."

"Kun kutsun kissoja luokseni, palkitsen ne makupalalla. Makupaloina käytän Whiskasin Anti-hairballia ja maksamakkaraa. Muuten palkitsen niitä rapsuttelemalla juuri oikeista paikoista. Turkin kampaaminen on niiden mielestä kaikkein mieluisinta."

"Tärkeiden uusien tapojen oppimiseen kannustukseksi ja kiitokseksi koiruus saa pieniä herkkupaloja joko namupussista tai vaikkapa terveellisistä vihanneksista kuten porkkanasta. Yllätyksenä toisinaan puruluu on pojalle kohokohta. Tärkein kiitos on kuitenkin se aito välittäminen, mikä näkyy käden lempeässä kosketuksessa ja iloisessa yhdessäolossa."

Kuva: Colourbox

Vain tietyt herkut kelpaavat

"Palkitsen lemmikkiäni pääosin sanallisesti kehumalla. Silloin tällöin annan herkkupaloja, mutta silloin kyse on enemmänkin hemmottelusta kuin palkitsemisesta. Koiran jäädessä yksin kotiin annan sille tyhjän vessapaperirullan hylsyn jonka sisään on piilotettu herkkuja, niin koiralla on hieman puuhaa yksin ollessaan."

"Palkitsen lemmikkini taputtelemalla, suukottelemalla ja halaamalla. Kehun kissaani kovasti, jos se on ollut kiltti. Kovin kissa ainakin on kuuntelevinaan. Meillä kissa saa rakkautta ja huolenpitoa, välillä varmaan kissan mielestä jo liikaakin sen kyllästyneestä ilmeestä päätellen."

"Ainut oikea nami palkitsemiseen on Whiskas Kitbits. Auta armias, jos hänelle menee tarjoamaan muuta; ei todellakaan kelpaa muut herkut, siinä nakellaan niskoja ja ollaan loukkaantuneita tovin jos toisenkin!"

"Palkitsen kissani harjaamalla ja silittelemällä, koska hän on pitänyt harjaamisesta pennusta asti."

"Leikkimällä, kiusoittelemalla, antamalla herkkupaloja ja höpöttämällä lempeästi."

"Kissamme palkitaan yleensä pienellä makupalalla. Yleensä kaapista löytyy kissanminttu- tai maitonappuloita, mutta jos ne olisivatkin päässeet loppumaan niin pieni pala juustoa ajaa saman asian."

"Kissani on minulle todella rakas. Minä paijailen sitä, välillä annan herkkunappeja, niistä se tykkää."

Osallistu myös uuteen viikkokilpailuun ja voita tuotepaketti joko kissalle tai koiralle!

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock



          

ARKISTO