Kissaa on yhtä helppo kouluttaa kuin koiraa


"Ei kissaa voi kouluttaa; se on niin mystinen, salaperäinen ja oman tiensä kulkija!".

Näin minäkin luulin, kunnes opiskelin eläinten kouluttamista ja päädyin avustamaan kissojen koulutusleirien toteuttamisessa. Kissa tuntui minustakin – koiraihmisestä – etäiseltä ja oudolta. Mutta kissa oppii, kuten kaikki eläimet, samojen perusperiaatteiden kautta. Kissakin haluaa elämässään jotain, ja se on valmis tekemään jotain sen saadakseen. Jokainen eläin syö elääkseen, ja kysymys kuuluukin: mitä kissa tekee saadakseen ruokaa?

Useimman kotikissan ei tarvitse kuin makoilla ja näyttää kauniilta, joten sitä ne tekevät. Useimmat vieläpä liiallisesti. Kissan ollessa saalistaja, sille on hyvin tyypillistä säästellä ponnistelujaan. Koskaan ei tiedä, pitääkö seuraavassa hetkessä lähteä voimiaan säästelemättä herkkupaistin takaa-ajoon.

Kissan saadessa ruokansa tekemättä mitään, ei se koskaan opikaan aktivoitumaan. Sisäkissat, kuten kaikki lemmikit, tarvitsevat aktivointia tylsää kotona elämistä piristämään. Jos sitä ei tule, kissat temperamentista riippuen joko aktivoivat itseään (usein omistajia häiritsevällä tavalla) tai passivoituvat lihoen epäkissamaisen mallisiksi. Kissoja voi ja kannattaa kouluttaa jo ihan aktivoinninkin puolesta. Kouluttamisella en tarkoita pakottamista tai komentelemista, vaan yksinkertaisesti säännöstelemällä palkkiota vähin erin kohti tavoitetta.

Hyvästä käytöksestä tulee palkkio, huonosta ei. Ruualla ja makupaloilla kouluttaminen on oikeastaan todella helppoa. Toki sisäkissat tarvitsevat myös saalisleikkejä, joten voit välillä palkita myös innostavilla leluilla.

Ruokapalkkion valinnasta ei voi antaa vinkkejä, kissojen makumieltymykset ovat hyvin yksilöllisiä. Kokeillaan siis ensin mistä kissa tänään pitää. Sen jälkeen huolehditaan siitä, että ruoka ei tule makoilemalla.

Herätellään piileskelevä saalistaja odottamalla ensin kissan aloitetta ja aktivoitumista. Kissan noustessa paikaltaan ja tullessa luokse on hyvä yhteistyö alkanut – palkitaan sitä jo siitä. Kissaa voi kouluttaa vaikka olohuoneen maton päällä, joten aina kun kissa tulee perässäsi matolle, annat sille palkkion.

Vaikeusastetta nostetaan vähitellen niin, että alussa palkkion saa tosi helposti vain olemalla omistajan kanssa. Mieti joitakin yksinkertaisia temppuja, joita kissasi voi tehdä ja ala kiipeämään hitaasti vaatimusten rappusia kohti tavoitetta. Aloita todella helposta suorituksesta ja noin viiden samanlaisen onnistumisen jälkeen odotat hiukan enemmän oikean suuntaista toimintaa kissalta ja palkitset sitä taas 5 toiston verran.

Huomaathan, että jos odotat saalistajalta liikettä tai jopa hyppyä, olettaa kissasi, että tästä suuremmasta ponnistuksesta se saa myös suuremman palkkion. Muuten saalistajasi taas passivoituu odottaen kannattavampaa urakkaa, jonka palkkion suuruus olisi suhteutettu kissan näkemään vaivaan. Huomaa myös, että pikku-saalistajasi saattaa istua pitkäänkin ja miettiä, mutta ponnahtaa sitten suoritukseensa, joten olehan hereillä ja nopea!

Alussa voi olla tarpeen aktivoida kissa ottamalla ilmainen ruoka pois ihmisten ollessa kotona, ei kuitenkaan koko päiväksi. Kissan opittua aktiivisemmaksi voidaan taas palata säännöllisiin ruoka-aikoihin antaen vaikka osa päivän ruuasta tehtävien kautta. Toki voit myös pitää kupissa jotain hyvin tylsää ruokaa ja varata koulutushetkiin paria herkkua. Jos kissasi on mieltynyt johonkin tiettyyn kuivaruokaan, mutta märkäruoka saa sen innostumaan, pidä kuivaruokaa kupissa ja koulutushetkinä annostelet palkkiolautaselle palan märkäruokaa lusikalla.

Kissa oppimiskyvyllä ei ole rajoja, kunhan omistajalla on tarjota sille tavoittelemisen arvoinen palkkio. Lisäksi se tarvitsee lyhyitä koulutuspätkiä, joiden jälkeen se vetäytyy ruokapesulle tai muihin puuhiinsa. Kun maltetaan edetä kissan ehdoilla, tulee kissasta aktiivisempi ja iloisempi. Se nauttii olla tiikeri, joka keksii uusia keinoja saada saalista. Siinä samalla ovat kissa ja kissan omistaja löytäneet yhteisen sävelen!


Artikkelin tarjoaa: Whiskas

Teksti: Erkku Kottonen,
eläinkouluttaja,
Eläinkoulutuskeskus Oy

Kuvat: Whiskas



          

ARKISTO