

Seksistä kuvitellaan kaikenlaista. Yhdysvaltalaisteinien keskuudessa oli joitain vuosia takaperin tiukassa kuvitelma, että CocaCola -juoma ehkäisee raskaudelta.
Tässä on kymmenen AskMen.comin listaamaa uskomusta, jotka istuvat hämmentävän tiukassa.
10. Hyvä seksi tulee luonnostaan
Liian usein kuulee sanottavan, että taituruus makuuhuoneessa on myötäsyntyistä. Fakta on kuitenkin, että hyvät rakastajan taidot ovat jokaisen opeteltavissa ja tärkeintä on kumppanin kuunteleminen ja hänen toiveidensa huomioiminen.
9. Miehillä on kovempi seksivietti
Usein väitetään, että miehet haluavat seksiä ympäri vuorokauden ja naiset pihtaavat. Fakta on kuitenkin, että sekä miesten että naisten seksivietti vaihtelee monien tekijöiden summana.
8. Tietyn iän jälkeen seksi menettää merkityksen
![]() |
Seksi, läheisyys ja kosketus ovat tärkeitä kaiken ikäisille. Fakta on kuitenkin, että monet seksihaluja vähentävät tekijät lisääntyvät vanhemmalla iällä. Myös esimerkiksi erektio-ongelmat tai puolison poismeno vaikuttavat negatiivisesti seksihaluihin.
7. Viagra on vastaus kaikkeen
Yllättävää kyllä, monelle miehelle Viagra ei tuo toivottuja tuloksia. Suun kautta nautittavat potenssilääkkeet ovat usein vain väliaikaisia ratkaisuja, eivätkä välttämättä toimi. Kaikki miehet eivät myöskään voi käyttää Viagraa tai vastaavia potenssilääkkeitä.
6. Koolla on väliä
Miehen elimen koolla on väliä. Tämä on kaksipiippuinen ongelma. Koolla on merkitystä, mutta koko ei kuitenkaan takaa kaikkea. Koko ei ole miehisyyden saatika taitojen mittari. Miehen peniksen kokoa ei myöskään voi arvuutella kengän koon perusteella. Myös naisen sukuelimien koolla on väliä, sillä olemme kaikki erikokoisia ja mallisia. Naisten kannattaa treenata esimerkiksi lantiopohjanlihaksiaan.
5. Tietyt ruoat herättävät uinuvan seksipedon
![]() |
Afrodisiakki on ruoka-aine, jonka tarkoitus on herättää uinuva seksuaalisuus ja virittää tunnelmaan. Tällaisia ovat esimerkiksi tumma suklaa ja osterit. Näillä ei kuitenkaan ole mitään tieteellistä perustetta. Salaisuus ei piilekään itse ruoka-aineessa vaan niissä mielikuvissa, joita ruoka-aineisiin on onnistuttu liittämään. Mutta jos ei tee mieli, siinä ei suklaat ja osterit yksistään auta.
4. Suuseksi on muita seksin muotoja turvallisempaa
Suuseksiä pidetään usein harmittomana. Suuseksi ei kuitenkaan ole suoja esimerkiksi sukupuolitauteja vastaan. Suuseksissä joka tapauksessa kehonnesteet ja limakalvot ovat kosketuksissa.
3. Ennenaikaisuus on vain nuorten miesten ongelma
Ennenaikainen laukeaminen ei ole vain nuorten miesten ja kokemattomien ongelma. Tutkimukset paljastavat, että siitä kärsii jopa 30 prosenttia miehistä. Usein ennenaikainen laukeaminen yli 30-vuotiailla miehillä ilmenee yhdessä erektiohäiriöiden, masennukset tai muiden vaivojen kanssa.
2. Vieraasta fantasiointi on pahasta
![]() |
Suurin osa seksuaalista kokemusta on lähtöisin aivoista, ei kehosta. Toisinaan ajatus vaeltelee ja mieleen tuleekin vieraita naisia tai miehiä. Jos sinulla on hyvä suhde ja olet uskollinen seurustelusuhteessasi, ei esimerkiksi Natalie Portmanista tai Jared Letosta haaveilu silloin tällöin ole pahaksi.
1. Keskeytetty yhdyntä suojaa raskaudelta
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan keskeytettyyn yhdyntään turvautuneista pareista 19 prosentilla oli tapahtunut "vahinko" ja nainen oli tullut raskaaksi. Keskeytetty yhdyntä on epävarma ja huono ehkäisykeino. Lisäksi se ei ehkäise mahdollisia sukupuolitauteja. Yhdynnän keskeyttäminen ajoissa on vaikeaa, sillä siemensyöksyä ei voi aina ennakoida ajoissa.
Teksti: MTV3/Helmi
Kuvat: Shutterstock
Lähde: Askmen.com
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Nämä kohdat miesvartalossa saavat naisen ekstaasiin »
Puumanainen – ja ylpeä siitä! »
Yleisimmät erotiikkamokat »
Tutkimus: Useiden sinkkunaisten käsilaukuista löytyy seksikkäät pikkupöksyt! »
Suojaa itsesi tyylillä – maailman oudoimmat kondomit »
Naisten mielipide aikuisviihteestä: Mautonta teknistä suorittamista! »
Nainen ei kaipaa esileikkiä näissä tilanteissa »