Tutkimus: Riitelevä pariskunta pysyy yhdessä

Rakkaus | 01.02.2012 07:30

Tunteiden tuulettaminen riitelemällä on tämän tutkimuksen mukaan sallittua.

Riitelitkö puolisosi kanssa, ja tunnet nyt huonoa omaatuntoa? Ei hätää – uuden tutkimuksen mukaan ne avioparit, jotka riitelevät kerran viikossa, ovat yhdessä onnellisempia ja heidän liittonsa kestää pidempään.

Intiassa toteutetun tutkimuksen mukaan 44 prosenttia pariskunnista uskoi, että riiteleminen pitää kommunikaatiokanavat auki, kertoo Daily Mail.

Tutkimus tukee samasta aiheesta jo aiemmin julkaistuja tutkimuksia, joiden mukaan riiteleminen ja ongelmien kohtaaminen rakentavassa ilmapiirissä luo pohjan stressittömälle suhteelle. Pahojen tunteiden patoaminen voi siis nakertaa liittoa.

Asiantuntijan mukaan on kuitenkin tärkeää muistaa, että vaikka riiteleminen voi olla hyödyllistä ja rakentavaa, katkerat, tuhoavat ja väkivaltaiset yhteenotot eivät missään nimessä paranna avioliittoa – tai minkäänlaista ihmissuhdetta.

– Tutkimukset ovat osoittaneet, ettei kyse ole vihaisuuden kokemisesta vaan siitä, miten parit käsittelevät vihaisuutta, kertoo professori William Doherty Minnesotan yliopistosta.

Gottman Relationship -instituutin aiemman tutkimuksen mukaan tuhoavat riidat ovat nopein tie eroon. Asiantuntijoiden mukaan ongelmat täytyykin käsitellä sen sijaan, että niitä piiloteltaisiin katkeroitumiseen asti. Dohertyn mukaan terve riita alkaa pehmeästä aloituksesta. Riiteleminen ja asioiden puiminen tuleekin aloittaa kevyesti sen sijaan, että kumppania syytetään jostakin.

MTV3/Helmi

Lähde: Dailymail.co.uk

Kuva: Shutterstock

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Lisää rakkaudesta

Uusimmat | Suosituimmat

Testaa itsesi

Kysely

Miten tapasit parhaan ystäväsi? Kerro tarinasi!

Tarhassa, kun...
Koulussa, kun...
Töissä, kun...
Muualla, missä?