
Jennifer Lopez haluaa perustaa perheen 24-vuotiaan poikaystävänsä kanssa ja hankki tanssijalle uuden leipätyön.
Jennifer Lopez yrittää epätoivoisesti saada uuden poikaystävänsä menestymään. Laulajatar on anellut amerikkalaisen Idol-ohjelman tuottajia palkkaamaan 24-vuotiaan Casper Smartin.
– Casperilla on jonkinlainen titteli, mutta kukaan ei tiedä mitä hänen kuuluisi tehdä, lähde kertoo In Touch -lehdelle.
42-vuotias Lopez, joka toimii yhtenä ohjelman tuomareista, haluaa pitää rakastettunsa lähellään. Hän on auttanut Smartia jo rahallisesti maksamalla tälle viikkorahaa sekä palkkaamalla asianajajan auttamaan miestä aiempien lakisotkujen selvittämisessä.
– Hän ei välitä vaikka joutuu käyttämään tuhansia dollareita, kunhan mies ei jätä häntä.
Jennifer Lopez ja Casper Smart. |
Star-lehden mukaan Lopez on niin rakastunut nuoreen poikaystäväänsä, että suunnittelee jo lasten hankintaa. Hän haluaisi kaksostensa lisäksi vauvan.
– Hän on nähnyt miten hienosti Casper tulee toimeen Maxin ja Emmen kanssa. Hänen mielestään miehestä tulisi mahtava isä.
Lopezin ex-aviomies Marc Anthony ei ole innoissaan siitä, että hänen lapsillaan voisi kohta olla isäpuoli ja uusia sisaruksia.
– Marc on raivoissaan Casperin takia ja siitä miten nopeasti suhde kehittyy. Marcin ja J.Lo:n välit ovat kireämmät kuin koskaan aiemmin.
Lehti kirjoittaa, että laulajatar etsii kuitenkin jo asuntoa Manhattanilta, johon voisi muuttaa uuden rakastettunsa kanssa.
Jennifer Lopez maksaa nuorelle poikaystävälleen huimaa viikkorahaa!
Marc Anthony raivoissaan Jennifer Lopezin poikaystävälle: Et kyyditse lapsiani!
MTV3 Helmi
Kuva: Splash
Lähteet: In Touch, Star, 2012
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Näin paljon häät maksavat »
Kim Kardashian on mustasukkainen Kanye Westistä »
Vuoden hauskin polttaripila? »
Hollywoodin uusi tähtipari on upea ilmestys »
Mistä kulta kainaloon? »
Miten tapasit parhaan ystäväsi? »
Beth Ditto suuteloi vaimoaan Cannesissa »