![]() |
Neuleet ovat syksyn kuumaa muotia. Trendikäs villavaate on lämmin, paksu ja omatekoisen näköinen. Uudenlaisen neulekirjan julkaissut Anu Harkki rohkaisee myös ensikertalaisia tarttumaan koukkuun tai puikkoihin ja loihtimaan itselle jotain kaunista ja pehmeää. Luovan neulojan hyppysissä syntyvät myssyjen ja villatakkien lisäksi kännykkäkotelot, helmet ja jopa käsirautojen pehmusteet.
Luova ja rento neulominen on kuin meditaatiota. Kädet, silmät ja ajatukset tekevät yhteistyötä värikkäiden lankojen ihmemaassa. Puikoissa-kirjan tekijä, kuvaussihteeri ja stylisti Anu Harkki säteilee neulomisen iloa. Ilmaiseksi se ilo ei ole kuitenkaan syntynyt, vaan epäonnistumisten ja harmillisten muistojen kautta. Puikoissa on siitä mielenkiintoinen opaskirja, että sen tekijä tunnustaa olleensa lapsena surkea käsitöissä.
Neulomisen ja käsitöiden tekemisen taidon Anu Harkki löysi siis vasta aikuisiällä.
-Omasta mielestäni olin pienenä ihan tosi huono, ja neulominen oli vaikeaa. Muistan, kun väkersin ala-asteella jotain pannulappua ja siitä tuli semmoinen pyramidi. Ompelukoneella ommellessa langat menivät aina solmuun. Olin sitä mieltä, että tämä ei ole minun juttuni, ja menin tekniseen käsityöhön.
Anu Harkki taituroi käsityötunnilla neulatyynystä jotain korvasientä muistuttavaa ja tyynyliinasta tuli mykkyrä, mutta teknisissä käsitöissä hän oppi mallikkaasti maalaamaan, höyläämään, naulaamaan ja sahaamaan.
Taito oli olemassa, se piti vain löytää.
-Kun aloitin, kädet olivat kipeinä ja sormet krampissa. Väänsin ja väänsin, mutta työ ei edistynyt. Minulla oli kuitenkin niin kova halua oppia, että harjoittelin sitkeästi. Olen aika intensiivinen tyyppi ja jos innostun jostain tosi paljon, se lähtee ihan lapasesta. Näin kävi lopulta myös käsityön teon, neulomisen ja lankojen kanssa.
![]() |
Anu Harkki on malliesimerkki siitä, että mitä tahansa voi oppia, vaikka tilanne näyttäisi toivottomalta. Harkin neulojan ura käynnistyi vaatteiden ompelusta. Hän päätti ryhtyä tekemään vaatteita omien lasten synnyttyä. Kaupan vaaleanpunaiset ja -siniset vaatteet eivät miellyttäneet. Harkista tuntui, että kaikki lapset tulevat vastaan samanlaisissa talvihaalareissa. Äitiyspakkauksen makuupussista näki vuosiluvun, milloin lapsi on syntynyt. Harkki kaipasi mallistoihin veikeyttä ja villiyttä.
Harkki aloitti yksinkertaisesta. Ensimmäiset vaatteet hän teki suorista kappaleista. Vähitellen Harkki alkoi tehdä vaatteita myös kavereiden ja näiden kavereiden lapsille. Lopulta hän perusti lastenvaate- ja äitien asennevaatemerkki Pemmikaanin. Sen myötä vaatebisnes paisui ja työhuone muutti kotoa.
-Silloin minulle tuli tyhjien käsien paniikki, että mitä minä nyt teen. Että enhän minä voi vain istua tässä sohvalla illalla, kääk.
Ompelemisen maailma oli valloitettu, ja Anu Harkki lähti ostamaan lankaa ja koukkuja: hän päätti opetella virkkaamaan. Viikossa syntyi raidallinen pipo molemmille lapsille sekä iso läjä mykkyröitä. Kun Harkki oivalsi, että virkkaamisen voi oppia, hänelle opetettiin kädestä pitäen myös neulominen, ja niin hän jäi koukkuun.
![]() |
Koska Anu Harkki tietää, miten vaikeaa neulominen voi olla, hänestä on tullut kärsivällinen opettaja. Hän on opettanut silmukoiden luomista vasta-alkajille ja luovaa suunnittelua ja neuleen tekemistä edistyneemmille.
Harkin vetämissä työpajoissa otetaan rennosti, syödään pipareita, juodaan teetä ja jutellaan. Samalla jokaista opetetaan kädestä pitäen, kunnes oppi menee perille. Sitten nautitaan oppimisen onnesta yhdessä.
Harkille on tullut työpajoissa vastaan neulojia parikymppisistä kuusikymppisiin. Monien oppilaiden tarinoissa on ollut samanlaisia piirteitä, eli puhe on kääntynyt nopeasti koulun käsityötunneilla saatuihin ikäviin kokemuksiin ja huonouden tunteeseen.
-Ja sitten kun he tajuavat, että minä osaan, tämä ei ollutkaan vaikeita – se on riemukasta!
Anu Harkki on sitä mieltä että kaikki oppivat, jos vain haluavat. Hän haluaa julistaa sitä, että neulominen voi olla yksinkertaista ja helppoa.
-Tehdä voi ihan mielettömiä luomuksia, jos on makea lanka ja neuloja vain neuloo eikä ajattele liikaa. Ei myöskään kannata käyttää liian hankalia ja pikkutarkkoja malleja. Toiset tietysti tykkäävät tehdä niitä, mutta se ei ole pakollista, asiat voi tehdä helpomminkin.
Jos ei voi osallistua työpajoihin tai kansalaisopiston kurssille, Harkki neuvoo pyytämään neuvoa joltakulta sukulaiselta, äidiltä, tädiltä tai vaikka käsityötaitoiselta sedältä. Myös neulovista tuttavista on hyötyä.
-Minä olen itse opettanut kaikki ystävänikin neulomaan – myös ne jotka sanoivat, että minä en neulo, minä en ole käsityöihminen. Nykyään me tapaamme kerran kuussa ”Ihanassa”. Ryhmä kokoontuu joka kuun toinen lauantai Helsingin Itäkeskuksessa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, eli kaikki halukkaat, myös miehet, ovat tervetulleita.
![]() |
Syksy tuo kauppoihin villavaatteet ja neuleohjeet naistenlehtiin. Anu Harkki kertoo, että nyt kuumille kiville menevät lämpimät, yksinkertaiset, vanhanaikaiset ja paksut neuleet.
-Niitä leimaa käsintehdyn tuntu – muodikasta on siis se, että neule näyttää itse tehdyltä. Jopa designerin hirvittävän kalliin luomuksen pitää näyttää siltä, että se on jonkun käsin väkertämä. Nyt kannattaakin jokaisen uskaltaa ryhtyä neulomaan.
Anu Harkki on neulojana oman tiensä kulkija. Hän ei kumartele kuvia eikä kunnioita ylettömästi kuuluja suunnittelijoita. Kenzon neuleita hän kuitenkin ihailee vuodesta toiseen. Suosikkien joukkoon kuuluu myös Agatha Ruiz, joka tekee lastenvaatemallistoa Pradalle.
-Ruizin neuleet ovat mielettömiä, värikkäitä, upeita, hauskoja ja hassuja juttuja. Niissä on sitä leikkiä ja iloa, josta minä tykkään.
Neuleet ovat nyt muotia, ja itse neulominenkin on trendikästä. Nuorten poikien pipoharrastus ei näytä laantumisen merkkejä. Nuoret ovat vetäneet aikuisemmankin väen virkkuukoukkujen ääreen ja netin neulepalstoille. Ensimmäisen piponsa voi tehdä suorilla puikoilla ja vaikka vain yhdestä kappaleesta, kannustaa Anu Harkki. Sukka- tai pyöröpuikoilla tehdään pötkö, silmukat päätellään ja kappale ommellaan kiinni päältä – ja kiva korvapipo on valmis.
Edistyneempi neuloja tarvitsee vielä ripauksen rohkeutta ja tujauksen mielikuvitusta, ja neulomisen maailmassa aukeavat ihan uudenlaiset maisemat. Anu Harkki painottaa, että lankojen valintaan kannattaa käyttää aikaa ja energiaa: värit ovat neulomisen suola, sokeri ja yrtit yhdessä, ja langoista muodostuu loputon mahdollisuuksien metsä.
Anu Harkki on neulonut käsityöurallaan muun muassa kännykkäkoteloita ja lasinlämmittimiä. Lämmitin on yksi Puikoissa-kirjan hauskoista ja käyttökelpoisista vinkeistä. Villaisen hupun sisällä juoma pysyy kuumana eivätkä sormet pala. Huppuun voi ommella pohjan nahasta, jolloin lasi pysyy entistä paremmin paikallaan.
Hauska ajatus on myös kannettavan tietokoneen neulottu kotipussi. Neuloa voi jopa helmet, Anu Harkki kertoo.
-Villahelmet on siitä hauska koru, että vaikka se on kevyt ja pieni, se myös lämmittää. Puikoissa-kirjan helmiohje perustuu langan kauneuteen, mohairin olemukseen ja pörröisyyteen. Helmet syntyvät pujottamalla lasihelmiä villalankaan – yksinkertaista ja kaunista.
![]() |
Anu Harkki on taikonut villalangasta monenlaista hyödyllistä ja hauskaa, ja hänen ideoissaan on myös hullunkurisuutta ja flirttiä. Harkin kehittelemät käsiraudan pehmusteet ovat ehtineet herättää kielteistäkin huomiota. Se ei kuitenkaan ole lannistanut tekijää.
-Minua palaute hymyilyttää. On hauskaa, että ideani herättävät tunteita. Käsirautojen pehmusteet on vitsikäs juttu ja välikevennys ohjeideni joukossa. Haluan provosoida, laajentaa ihmisten ajatusmaailmaa ja muistuttaa, että kaikenlaista voi tehdä eikä elämän tarvitse olla aina niin vakavaa.
Jos langat viehättävät mutta neulominen hirvittää, villalle ja langoille ei tarvitse osata tehdä mitään: niitä voi käyttää myös persoonallisina pakettinaruina.
-Lahjat voi kääriä vaikka sanomalehteen, ja paketin sitomiseen voi käyttää värikkäitä villalankoja tai erikoisefektilankoja. Lisäksi langoista voi valmistaa paketteja ja pusseja. Jos haluaa antaa lahjaksi viinipullon, sille voi neuloa ihanan, pehmoisen pussin.
Teksti: Kati Hyttinen
Kuvat: Anu Harkki
Käsitöillä voi auttaa: neulo Apupupukriisialueiden lapsille!
Prinsessa Estelle hurmasi, katso kuvat! »
Maksaisitko 25 000 dollaria shoppailusta? »
Amber Rose näyttäytyi paljastavassa mekossa »
Näyttelijällä superseksikäs nahka-asu, katso! »
Onko pinkkiin pukeutuva nainen tyylikäs? »
Laulajatar oli kuin sadun prinsessa »
Lily Cole vilautti minimekossa »