Catwalkilla nähdään usein huippusuunnittelijoiden asukokonaisuuksia, jotka eivät vastaa arkipukeutumisen vaatimuksia käytännöllisyydellään. Tänä vuonna tulevaa muotia on esitelty entistä erikoisempien asujen muodossa.
Catwalkilla on nähty jo alkuvuodesta henkeäsalpaavan erikoisia muotiluomuksia, joissa ei ole potentiaalia arkimuodiksi.
Vaikkei catwalkilla esitellyt asukokonaisuudet olekaan tarkoitettu täydentämään kuluttajien arkivaatteiden varastoa, herää ajoittain kysymys siitä, että missä olosuhteissa suunnittelijat ovat saaneet päähänsä luoda kummallistakin kummallisempia asukokonaisuuksiaan mallien ylle.
Muotisuunnittelijat päästävät mielikuvituksensa valloilleen suunnitellessaan spektaakkeleita catwalkille. Tänä vuonna huippumuotia on esitelty mitä erikoisempina teatraalisina kokonaisuuksina.
New Yorkin muotiviikoilla esiteltiin muun muassa Miguel Adroverin tulkintoja tulevan kevään muodista. Luontoteema ja kesäiset elementit toistuivat näytöksessä äärimmäisen huomiotaherättävinä.
Miguel Adrover |
Miguel Adrover |
Manish Aroran hiottuja luomuksia kevään 2012 huippumuodista ihailtiin vastikään Pariisissa. Erikoisista muotiluomuksistaan tuttu suunnittelija ei tänäkään vuonna jättänyt muodista kiinnostuneita kylmiksi.
Manish Arora |
Manish Arora |
Suunnittelija Gareth Pugh oli päästänyt jälleen mielikuvituksensa valloilleen suunnitellessaan mallistoaan keväälle 2012. Futuristiset asut keräsivät katseita vastikään Pariisissa.
Gareth Pugh |
Gareth Pugh |
Thom Braunen näkemys tulevan syksyn ja talven muodista hämmästytti persoonallisuudellaan. Frankensteinin hirviötä erehdyttävästi muistuttaneiden mallien yllä nähdyt asuluomukset viestittävät, että värit pyrkivät tulevaisuudessa valtaamaan myös miesten vaatekaappeja.
Thom Braune |
Thom Braune |
Pikkukuvat suurenevat klikkaamalla.
Tässä ovat maailman murhaavimmat muotikeksinnöt
Suomalaissuunnittelijat innostuivat tropiikin herkullisista väreistä, katso kuvat!
Nämä ovat kevään 2012 trendikkäimmät värit!
MTV3/Helmi
Kuvat: Getty Images
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Amber Rose näyttäytyi paljastavassa mekossa »
Näyttelijällä superseksikäs nahka-asu, katso! »
Onko pinkkiin pukeutuva nainen tyylikäs? »
Laulajatar oli kuin sadun prinsessa »
Lily Cole vilautti minimekossa »
Korkokengät voivat tuhota jalat »
Rihanna paljasteli taas – katso! »