Viivi Avellan: Bleiseritädistä glamourkaunottareksi

Muoti | 02.02.2010 10:06
Lehtikuva

Bilekuningatar, rääväsuu ja politiikasta innostunut Viivi Avellan, on monen miehen unelmien juhannusheila. Kaunis nainen osaa laittautua ja näyttäytyä, vaikka matkan varrelle on sattunut kömmähdyksiäkin.

Viivi Avellan pongahti julkisuuteen Nelosen uutisankkurina. Bleisereihin puettu nainen ilostutti mieskatsojia avonaisilla kaula-aukoillaan.

Aiemmin useimmiten jakkupukuihin ja bleisereihin haksahtanut neito osaa nykyään pukeutua persoonalleen sopivaan tapaan.

Kuva: Lehtikuva
Kuva: Lehtikuva

Uutisankkurivaiheen jälkeen Avellanin ruututyyli muuttui rohkeammaksi. MTV3:n Viihdeuutisissa Avellan oli heittänyt bleiserit mäkeen ja pukeutui jo kuin ikäisensä.

Kuva: Lehtikuva
Kuva: Lehtikuva

Tätityyli palasi kuvioihin vuonna 2004, jolloin Viivi oli Kokoomuksen europarlamenttivaaliehdokas.

Silmälasit ja jakkupuvut eivät kuitenkaan tehonneet äänestäjiin ja vaalien jälkeen Avellan nähtiin taas rennommissa kuteissa.

Kuva: Lehtikuva
Kuva: Lehtikuva

Tyyli oli täysin toinen syyskuussa 2006, jolloin Viivi julkaisi kohutun Sinkkunaisen käsikirjan. Leopardikuvio näyttäisi monen muun päällä pelkästään mauttomalta, mutta Viiville se sopi. Asu oli yhtä herkullinen kuin kupliva hänen kädessään.

Biletyyli on sittemmin pysynyt yhtä seksikkäänä. Näitä sääriä ei sovi piilotella!

Kuva: Lehtikuva
Kuva: Lehtikuva

Viivi viihtyy myös viheriöillä. Lastenklinikoiden kummien golftapahtumassa vuonna 2007 Viivi näytti tuulen sekoittamassa tukassaan tavallista arkisemmalta. Polkaksi pätkitty tukka sopii Viiville hyvin.

Vuoden 2008 Kultaisessa tv-gaalassa villisti poseerannut Viivi näytti glamourpuolensa. Kihara kampaus ja tummanpunainen huulipuna henkivät menneen ajan loistetta.

Lehtikuva
Lehtikuva

Avellan tuntuu vain kaunistuvan varttuessaan. Neito on hylännyt arkiset bleiserit, ja pukeutuu kuin punaisten mattojen kaunotar.

Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Lehtikuva

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Lisää muodista

Uusimmat | Suosituimmat

Testaa itsesi

Kysely

Nainen! Voisitko käydä töissä kuukauden ajan ilman meikkiä?

Tietysti, koska...
En todellakaan, koska...