Wireimages/All Over Press
Malli Crystal Renniä ei voi enää kutsua pluskoon malliksi. Tähti on laihtunut huomattavasti.
Pluskoon mallina tutuksi tullut Crystal Renn, 25, kuihtuu silmissä, Daily Mail uutisoi. Kaunottaren kuuluisat kurvit ovat kutistuneet huomattavasti muutaman vuoden takaisesta.
Renn oli aiemmin kokoa 46, mutta uusimmat kuvat mallista osoittavat, että tähti on nykyään huomattavasti pienempi. Renn on pudottanut painoa viimeisen kahden vuoden aikana lenkkeilemällä ja joogaamalla.
Nyt tähti kuvattiin punaisella matolla huomattavasti aiempaa laihempana. Tähti kieltää, että mallibisnes olisi vaikuttanut uusiin muotoihin.
Crystal Renn tammikuussa 2012 |
Crystal Renn elokuussa 2009 |
– Kun tämä koko painonpudotusjuttu tapahtui, monet halusivat osoittaa syyttävällä sormella jotakuta. He halusivat löytää syyllisen, vaikka sellaista ei ollut. Monet ihmiset sanoivat, että malliteollisuus painostaa minua, agenttini painostaa minua, minä painostan itseäni, mutta kyse ei ollut mistään näistä kolmesta asiasta, Renn sanoo.
Huolenaiheet ovat ymmärrettäviä, sillä Renn on sairastanut anoreksiaa teini-ikäisenä. Malli vakuuttaa kuitenkin olevansa terve.
– Et voi sanoa ulkoa päin onko joku terve tai mikä on heidän henkisen terveyden laita, koska terveys on erilaista kaikilla ja eri kokoisilla ihmisillä, Renn sanoo.
Lue myös:
Victoria´s Secret -malli Allessandra Ambrósio hehkui upeana odottavan äidin onnea
Luo Hollywood-tähtien virheetön tyyli - lue ammattilaisen niksit
MTV3/Helmi
Lähde:
dailymail.co.uk
Kuvat: Splash
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Teinitähti jätti rintaliivit kotiin »
Nämä tähdet ovat kuin siskokset »
Huippumallin ulkonäkö herättää kateutta »
Vau mitkä vatsalihakset, Mila Kunis!
»
Näitä kauneustuotteita ilman et pärjää kesällä »
Jennifer Aniston poseeraa upeana »
Jessica Alba paljastaa pintaa »