![]() |
Nightwishin laulaja Anette Olzon on kokeillut uransa aikana kaikkia hiustenvärejä aina pikimustasta blondiin. Nykyään ruotsalaislaulaja viihtyy taas aidossa vaaleassa värissään. Aneten ulkonäkö on kokenut muutenkin muutoksen. Laulaja näyttää polkkatukassaan pehmeämmältä kuin ennen, mutta särmää lookiin tuo uusi huulikoru.
![]() |
![]() |
Nightwish-uransa alkuaikoina vuonna 2007 Anette värjäsi hiuksensa mustiksi. "Olen oikeasti blondi. Nyt joudun värjäämään hiuksia mustaksi usein. Hyvin usein", laulaja kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa. Mustat hiukset saivat välillä seurakseen vaaleita raitoja ja jossakin välissä laulaja nähtiin jopa punaisessa tukassa.
![]() |
![]() |
Nykyään Anette ei välitä uskottavuuskysymyksestä, sillä hän on palannut vaaleaan hiustenväriin. "Vanha Anette on back! Edellisen bändini aikaan olin vaalea, ja tämä on lähempänä omaa väriäni kuin se musta. Eräällä tavalla ympyrä on nyt sulkeutunut", laulaja kertoi taannoin Me Naisten haastattelussa. Vanhalla bändillään Anette viittasi Alyson Avenue -yhtyeeseen, jonka Youtube-videot paljastavat polkkatukassa viihtyneen Aneten aiemman lookin.
Vaalea sävy voi joidenkin mielestä olla liian lälly, mutta Anette on jo tottunut kritiikkiin. Viime kesänä laulajan esiintymisasuja pilkattiin aina ruotsalaislehtiä myöden. Rockjumalattaren sijaan Aneten sanottiin näyttävän pullantuoksuiselta äitihahmolta. Tähti on kuitenkin pitänyt oman päänsä ja kertonut pukeutuvansa vieläkin ruotsalaisten suunnittelijoiden vaatteisiin.
Aneten nykyisessä lookissa on kuitenkin ripaus rosoisuutta: huulikoru ja jalkaan tatuoitu Seth-pojan nimi.
Teksti: MTV3/Helmi
Lähteet. www.hs.fi, www.menaiset.fi
Kuvat: Lehtikuva
Teksti: MTV3/Helmi
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Osaatko käyttää valokynää oikein? Opettele!
»
Lumene & Mikko Koivu -kuvakilpailu: He voittivat! »
Sharon Stone: Viisikymppiset naiset ovat hot! »
Käyttäisitkö näitä kauneuskeksintöjä? »
Mieskin hoitaa ulkonäköään jopa tunnin päivässä – ainakin Briteissä! »
Tämä mallitoimisto etsii rumia ihmisiä
»
Kopioi meikki Scarlett Johanssonilta »