![]() |
Tatuoinnilla on ristiriitainen historia: ihoon hakattu kuva on ollut muun muassa tapa koristaa ihoa tai jopa merkitä rikoksesta tuomittu ihminen. Tatuoinnin suosio onkin vaihdellut eri aikoina. Kysyimme Meikkivinkin lukijoilta, mitä mieltä he ovat nyt jo trendiksi muodostuneista tatuoinneista. Tatuoinnit miellyttävät useimpia, mutta osan mielestä ne antavat ihmisestä epämääräisen kuvan.
Ihmiset ovat kautta aikain tatuoineet itseään. Jopa maailman parhaiten säilyneellä kivikautisella ihmisruumilla jäämies Ötzillä oli tatuointeja. Joinakin aikoina tatuointi on ollut vain tietyn väestönosan, kuten merimiesten, juttu, ja joskus tatuointia on pidetty jopa rangaistuksena.
Suhtautuminen tatuointeihin on vaihdellut aikojen muuttuessa. 1920-luvulla tatuoinnit saivat negatiivisen leiman, ja ihoon hakattuja kuvia pidettiin lähinnä rikollisten juttuna. Tatuointien yleistyessä ne ovat kuitenkin pääsemässä eroon huonosta maineestaan. Kaikki eivät kuvista kuitenkaan pidä. Osa pitää tatuoitua ihmistä epämääräisen tuntuisena, ja jotkut pitävät ihoa kauniimpana ilman kuvaa.
Kysyimme Meikkivinkin lukijoilta, mitä mieltä he ovat tatuoinneista. Suurin osa pitää tatuointeja hyvänä tapana tuoda esille omaa persoonaansa, mutta mukana on niitäkin, joiden mielestä tatuoinnit eivät imartele ketään.
Tätä mieltä lukijamme olivat:
![]() |
"Omaperäiset ja uniikit tatuoinnit kunniaan. Delfiinin, lohikäärmeen, kiinalaisen horoskooppimerkin tai tribaalin otattaminen on kaikkea muuta kuin yksilöllisyytensä korostamista. Kuitenkin, se on sanottava, että ulkonäköä tärkeämpi pointti tatuoinneissa on niiden merkitys kantajalleen. Se voi kertoa uskonnosta, rakkaudesta, voitetuista murheista ja antaa toivoa. Vaikka katsonkin ihmeissäni tylsiä ja tavanomaisia tatuointeja, niiden merkitys kantajalleen on joka tapauksessa tärkein, ei minun mielipiteeni kuvan mielenkiintoisuudesta." Tatuoitu Nyyrikki
"Tatuointi voi muistuttaa ja kertoa elämässä tärkeistä asioista ja arvoista. Se on koriste mutta yleensä tatuoinneilla on jokin ihmiselle henkilökohtainen muistutus tai arvo. Kaunis tatuointi on koru." Miiva
"Rakastan tatuointeja. Itsellä tosin on vasta yksi, mutta hankin ehdottomasti lisää." S^
"Ajattele itseäsi 30 vuoden kuluttua. Mikä näky! Mummulla ruusut persuksissa ja perhoset mahassa, hahah." Pius
"Olen nähnyt vain kerran kauniin tatuoinnin: keijukaisia kauniissa muodostelmassa olkavarressa. Yleensä tatuoinnit ovat rumia ja saavat ihmisen jotenkin "suttuisen" näköiseksi." Likki
"Tatuoinnit näyttävät likaisilta, suttuisilta, halvoilta. Ilmeisesti kuitenkin jotkut jäävät niihin koukkuun, ei noita sarjakuvanahkoja muuten oikein ymmärrä. Tatuoinnit ovat rumia ja tatuoidut samoin." Puhdas iho
"Mielestäni tatuoinnit ovat inhottavan näköisiä, en tajua mikä siinä on kaunista. Tatuoinnit vaan antavat epämääräisen kuvan, aivan kuin nämä kasvolävistykset. Voin pahoin jos näen sellaisia. Minun mielipiteeni enkä ole ainoa." Mä
![]() |
"Tatuointi on oma valinta. Vähän niin kuin tietty kampaus, jokin koru tms. Kun tatuointi on hetken aikaa ollut, siitä tulee yhtä olennainen osa itseä kuin esim. kädestä tai syntymämerkistä. Tämänkin takia tatuointia ei kannata hankkia "muotivillityksenä" tai harkitsematta." Gwerty
"Tatuointi on kaunis osa minua, se tekee minusta kokonaisen. Seuraava on tulossa alle viikon päästä, ja varmasti lisää tulevaisuudessa." Tahtoo tattoon
"Se on merkki siitä, että ihmisessä on vielä jäljellä jotain alkukantaista. Eri maanosien alkuasukkaathan näitä ovat harrastaneet jo tuhannen vuotta." Myy
"Tatuoinnin avulla voi ilmaista itseään tai luoda sillä muiston jostain merkittävästä elämänvaiheestaan, läheisestään, unelmistaan, luonteenpiirteestään yms. Tai sitten sillä voi ihan vain koristella kauniisti ihoaan taiteella kuin tyhjää kangasta siveltimellä." Camsuli
"Tatuointi on kuin asuste, joka vain sattuu kestämään koko elämän." Kiki
"Tatuointi on itseilmaisua. Parhaimmillaan, ja valitettavasti hyvin harvoin nykyisin, tatuoinnit ovat taidetta. Ne eivät ole muille, vaan itselle. Siksi muiden tatuointien arvostelu on kuvottavaa." N
"Jotain muuta, mitä? Kuten tuossa vaihtoehtonakin oli, tatuointeja on jo niin monilla, että pelkkä tatuointi ei tee yksilöllistä. Tärkeintä tatuoinnissa onkin kuva itse: sen tarinamerkitys, pitkän harkinnan jälkeen taidolla toteutettu tyylikäs lopputulos. Tatuointi voi tehdä ihmisestä todella tyylikkään tai epämääräisen. Sanoisin, että tatuointi ja sen ottaminen on taidelaji." Tattoo
Lue kaikki kyselyyn tulleet vastaukset täältä!
Vastaa uuteen kyselyyn täältä!
Teksti: MTV3/Helmi
Kuvat: Shutterstock
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Osaatko käyttää valokynää oikein? Opettele!
»
Lumene & Mikko Koivu -kuvakilpailu: He voittivat! »
Sharon Stone: Viisikymppiset naiset ovat hot! »
Käyttäisitkö näitä kauneuskeksintöjä? »
Mieskin hoitaa ulkonäköään jopa tunnin päivässä – ainakin Briteissä! »
Tämä mallitoimisto etsii rumia ihmisiä
»
Kopioi meikki Scarlett Johanssonilta »