Tässä on Hollywoodin upeimman uroksen nainen

02.02.2010 19:44
Kuva: Wireimage/AOP

Vuonna 1978 syntynyt mallikaunotar seurustelee yhden Hollywoodin halutuimman miesnäyttelijän kanssa.

Elisabetta Canalis syntyi Sardiniassa, Italiassa. Lukion jälkeen hän muutti Milanoon opiskelemaan vieraita kieliä Università Statalessa.

Kuva: Wireimage/AOP
Kuva: Wireimage/AOP
Kuva: Wireimage/AOP

Kaunottaren työura alkoi vuonna 1999, kun omien sanojensa mukaan onnenkantamoinen vei naisen koomiseen televisiosarjaan nimeltä “Striscia la notizia”. Hän oli ohjelmassa tanssityttönä ja viihtyi työssään aina vuoteen 2002 saakka.

Kuva: Wireimage/AOP
Kuva: Wireimage/AOP

Canalis kokeili näyttelemistä erilaisissa italialaisissa tv-sarjoissa ja mainoksissa. Lopulta hän kokeili siipiään kansainvälisissä produktioissa. Hänet nähtiin pienessä roolissa muun muassa 2007 ensi-iltansa saaneessa Virgin Territory -elokuvassa. Canalis on poseerannut myös lukuisissa mallikuvissa sekä alastonkuvissa.

Elisabetta Canalis rakastaa hevosia. Hevoset ovat kuuluneet hänen elämäänsä lapsuudesta saakka. Naisen suurimpia unelmia on perustaa ratsastuskoulu tai hevoshoitola. Hevosten lisäksi Canalis kertoo rakastavansa yli kaiken pikkuruista koiraansa Andreaa.

Kuva: Wireimage/AOP
Kuva: Wireimage/AOP

Kuntoaan ja upeaa kroppaansa Canalis pitää yllä muun muassa uimalla ja tanssimalla. Tehoja löytyy myös potkunyrkkeilyn saralta.

Elisabetta Canalis seurustelee tällä hetkellä George Clooneyn kanssa. Pari tapasi toisensa kesällä 2009 Roomassa ja he ovat viihtyneet erittäin hyvin yhdessä. Italialainen kaunotar on lumonnut Clooneyn täysin.

Canaliksen ystävä, muotimoguli Roberto Cavalli tietää miten Clooney hurmattiin:

– Elisabetta on kaunis ja erittäin sensuelli. Hän on monen miehen eroottinen päiväuni. Hänessä yhdistyy sopivasti uskomaton kauneus ja naapurintyttömäinen jalat-maassa-asenne, Cavalli kertoo.

Kuva: Wireimage/AOP


Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Wireimage/AOP

Lähde: Elisabettacanalis.it

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Lisää kauneudesta

Uusimmat | Suosituimmat

Testaa itsesi

Kysely

Nainen! Voisitko käydä töissä kuukauden ajan ilman meikkiä?

Tietysti, koska...
En todellakaan, koska...