![]() |
Suomeen rantautui viime keväänä naisille miesseuraa välittävä seuralaispalvelu. Sivusto mainostaa välittävänsä tarkoin valittuja miehiä eri tilaisuuksiin, kuten juhliin, syntymäpäiville, taidenäyttelyihin tai kaupunkikierrokselle. Helmi testasi palvelun ja vuokrasi maksetun miehen häätilaisuuteen aveciksi.
Olen pyytänyt seuralaispalvelun kontaktihenkilöltä edustavaa miesehdokasta häätilaisuuteen. Kriteereiksi olen asettanut joka naisen ihannemiehen: hänen tulee olla komea, vähintään 185 cm pitkä ja hyvät sosiaaliset taidot omaava herrasmies. Seuraavana päivänä meiliini kolahtaa komean miehen valokuva. Vaikka komistus miellyttää silmääni, pyydän vertailun vuoksi vielä muutaman muun miehen kuvan. Todellisia komistuksia ei vaikuta olevan liikaa tarjolla, sillä seuraavien kuvien jälkeen käy selväksi, että valintani osuu ensimmäiseen ehdokkaaseen.
Sovimme tapaavamme juhlapaikan viereisessä kahvilassa ennen tilaisuuden alkua. Mies ilmoittaa tekstiviestillä odottavansa minua kahvilassa 15 minuuttia ennen sovittua aikaa. Miestä ei kuitenkaan näy kahvilassa, vaikka olen itse hieman myöhässä. Selviää, että hän on mennyt vahingossa väärään kahvilaan ja on tulossa juoksujalkaa oikeaan paikkaan. Naurattaa, värjötellessäni syysviimassa juhlatamineet ylläni miestä odottaen tulee mieleeni ainoastaan se, ettei keikka alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.
![]() |
Ilmoitin ennen valintaani haluavani keskustella miehen kanssa puhelimessa. Sain hänestä mielenkiintoisen mielikuvan. Pitkään ulkomailla asuneena hänen aksenttinsa kuulosti erikoiselta, mutta smalltalk komistuksella oli verissä. Teitittely hänen puoleltaan puhelimessa jatkui, vaikka kehotin häntä muutamaan otteeseen sinuttelemaan minua. Puhelun aikana kirjoitin muistiinpanoihini "kuiskijamies", sillä hän puhui matalalla äänellä ja hitaalla tempolla, kuin kuiskien. Ilmaan jäi mielikuva, että hän yritti puhetapansa varjolla tehdä minuun vaikutusta.
Mies vaikutti kuitenkin rehelliseltä, kertoili itsestään innokkaasti ja vastasi mukisematta kysymyksiini. Hän kertoi olevansa seuralaispalvelussa töissä, koska halusi tutustua uusiin ihmisiin ja piti edustustyöstä. Minusta hän uteli vain horoskooppimerkkini ja mainitsi samaan hengen vetoon olevansa itse tähtimerkiltään Leijona. Erikoista, ehkä mies halusi tutustua ennen keikkaa Kaksosnaisen ominaisuuksiini ja ajatteli sitten osaavansa vedellä minua oikeista naruista.
Kerroin hänelle, että tarkoituksenamme on nauttia hääpäivällinen yhdessä morsiusparin ja häävieraiden kanssa. Kysyessäni miehen mahdollisesta ruoka-aine allergioista, hän mainitsi voivansa tuoda omat sushit mukanaan. Hups, nyt taisi mennä keikat sekaisin, ja mieskin ymmärsi suustansa päässeen sammakon ja pahoitteli tapahtunutta.
Päällimmäinen mielikuva miehestä oli kuitenkin mielenkiintoinen ja juuri sellaisen illan halusin, joten päätin maksaa hänen seurastaan. Lysti ei ole halpaa, seuralaispalvelu veloittaa maksetun miehen seurasta 150 euroa kolmelta ensimmäiseltä tunnilta. Mahdolliset lisätunnit kustantavat 69 euroa.
![]() |
Mies saapuu viimein pahoitellen kovasti erehdystään. Sopimuksemme mukaan hän on pukeutunut tummaan pukuun. Kättelemme ja kerron hänelle morsiusparin nimen. Sovimme nopeasti tuntevamme opiskeluajoilta, jos joku häävieraista sattuu sitä kysymään. Häävastaanoton aulassa mies auttaa kohteliaasti takin yltäni ja hymyilee valloittavasti.
Mies on komea, sitä ei voi kiistää. Hän saa muilta naisvierailta katseita osakseen jo ulko-ovella, enkä malta olla hymyilemättä. Näpit irti siskoseni, tämä mies on minun tänä iltana.
Morsiusparin kättelyrinki sujuu moitteettomasti, sen jälkeen mies hakee kanssani pöytäpaikkaamme. En tunne häistä juuri ketään, ja paikkamme sattuu olemaan vielä pöydän reunimmaisessa päässä. Hyvä niin, sillä se antaa minulle mahdollisuuden tutustua maksettuun mieheeni paremmin.
Keskustelu välillämme sujuu moitteettomasti, mies juttelee sujuvin ottein niin viineistä, maailmanpolitiikasta kuin arkisistakin asioista. Keskustelumme sivuaa myös molempien perheitä ja elettyä elämäämme. Hyvin pian tulee tunne, että tässä oikeasti tutustutaan eikä vain pidetä kohteliaisuudesta seuraa.
Alkumaljojen jälkeen alkaa ruokailu, ja kiitän mielessäni, ettei näissä häissä ole vieraiden esittelykierrosta. Tiedättehän, sellaista jossa häävieraiden pitää vuorotellen kertoa, mistä jokainen tuntee morsiusparin. Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä, miten mies selviäisi tilanteesta.
Pöytämme ruokailuvuoron tullessa, mies nousee kohteliaasti ensin ja antaa minulle tietä kohti ruokabuffetia. Tullessamme takaisin, hän ojentaa tuolin alleni ja kaataa lasiini viiniä. Tämä herrasmiesmäinen ele toistuu useasti illan aikana. Laitan merkille, että seuralaiseni juo alkoholia hyvin maltillisesti, vaikka sitä on tarjolla runsain mitoin.
Tulemme illan aikana juttuun erinomaisesti ja mieskin kiittää minua hymyssä suin siitä, että olen valinnut seurakseni juuri hänet. Liekö kiittäminen mainospuhetta, mutta toisaalta mies vaikuttaa aidosti viihtyvän.
Seuraavaksi vuorossa on sulhasen vanhempien puhe, jota mies haltioissaan ylistää erinomaiseksi. Häiden tunnelma rentoutuu illan edetessä entisestään, ja muutaman lasin jälkeen keskustelemme jo tuttavallisesti vieressämme istuvan minullekin tuntemattoman pariskunnan kanssa. Mies kehuu illan aikana sekä ylläni olevaa asua että ulkonäköäni. Välillä hän katselee minua suoraan silmiin, josta olen jopa hieman hämmentynyt. Kukaan häävieraista ei kuitenkaan vaikuta huomaavan, että olemme toisillemme lähes tuntemattomia ihmisiä.
![]() |
Ilta etenee vauhdilla ja huomaan pian, että maksamani kolmetuntinen on täynnä. Ilmoitan miehelle, että olen viihtynyt hänen seurassaan erinomaisesti, mutta minulla ei ole aikomusta maksaa hänen seurastaan lisätunteja. Mieleni tekee melkein sanoa syyksi, etten saanut pomoltani lupaa lisätunteihin. En kuitenkaan halua pilata illan hyvää tunnelmaa kertomalla olevani sekä häävieraana ystävättäreni häissä että juttukeikalla oleva toimittaja.
Mies ymmärtää sanomani, mutta kysyy hetken kuluttua haittaako minua, jos hän viipyy veloituksetta vielä hetken. Morsiusparin kakku on vielä leikkaamatta, eikä seuralaiseni ole ollut häissä kuin kerran elämässään. Haluan salaa ajatella hänen olevan seurastani niin hurmaantunut, että haluaa siksi jäädä vielä toviksi. Oli miten oli, iltamme jatkuu vielä yhdessä. Mies kohtelee minua edelleenkin hienosti niin elein kuin puhein, enkä voi millään olla laittamatta merkille muiden samassa pöydässä istuvien häävieraiden lähes hämmentyneitä katseita.
Hääkakun jälkeen alkaa hääparin yhteinen tanssi, joka jatkuu perinteisesti muiden häävieraiden tanssituokiolla. Kysyn miesseuralaiselta osaako hän tanssia eikä aikaakaan, kun olemme jo yhdessä tanssilattialla valssin pyörteissä. Maksetun miehen seurasta tietävä morsian vilkuilee tanssiamme pieni virne kasvoillaan. Hymyilyttää, tällaiseen kohteluun voisi kieltämättä tottua.
Ilta jatkuu kuin siivillä, mutta lopulta seuralaisenikin on aika poistua. Saatan hänet ulko-ovelle ja kiitän hänen seurastaan. Kättelyn sijasta halaamme. Palatessani takaisin pöytäämme muutama naisvieras utelee, missä olen tavannut moisen herrasmiehen. Kerron hymyillen meidän olevan vanhoja koulututtuja, johon naiset kommentoivat, että vaikutti aivan siltä kuin olisitte olleet kolmansilla treffeillä. Laitan vielä seuraavana päivänä kohteliaan kiitosviestin, johon herrasmieheni vastaa lämpimästi "olet ihana" kommentin kera.
Helmi antaa seuralaispalvelulle täydet viisi helmeä.
Teksti: MTV3-Helmi
Kuvat: Shutterstock
Harry Potter tähti puhuu seksuaalisuudestaan »
Lukupiiri: Voita hyvää luettavaa! »
Katy Perryn ex ei halua tähden rahoja »
Lukas Moodyssonin surutyö »
Brittimuusikko Noel Gallagher säästää kaikki hänelle heitetyt naisten alushousut
»
Tosi-tv-komistus Mark Wright huolestui: Kaljuuntuu vain 25-vuotiaana »
Poppari Ke$ha vaatii: Pukeudu penikseksi ja tanssi! »