Estääkö naisvalta isäksi oppimisen?

Tutkimuksissa on todettu, että isä on aivan yhtä kykenevä lapsenhoitaja kuin äitikin. Miten isä uskaltaisi löytää hoivaavan puolen itsestään? Isäkouluja ei ole eikä äitikouluja, mutta ehkä sittenkin äideille jaetaan enemmän tietoa – tai ainakin he ovat hanakampia ottaamaan sitä vastaan.

Kaikkitietävä ja kaiken osaava äiti saattaa torjua isän kömpelöt yritykset osallistua vauvan hoitoon. Jo odotuksen synnyttämä ulkopuolisuuden tunne saattaa "hirttää kiinni", ja isä jättää helposti koko homman äidille tyyliin hoida sitten kun kerran paremmin osaat ja panostaa itse työelämään. Ja sitten monella äidillä on syytä valittaa, että isä ei osallistu riittävästi lastenhoitoon. Noidankehä on valmis. Äitien on uskallettava antaa vastuuta myös isälle eikä mustasukkaisesti omittava lasta itselleen.

– Nykyisessä yhteiskunnassa naisten ja miesten tasa-arvo toteutuu huonoimmin perheessä, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapsiperhe-projektin isätyöntekijä Jari Smedberg tokaisee yllättäen.

– Se näkyy siinä, että vain 3–4 prosenttia isistä jää vanhempainvapaalle. Tasa-arvo onkin se asia, minkä puolesta haluan puhua. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin.

Kun isä on pienestä asti mukana lapsen aktiivisessa hoidossa, hän oppii ilmaisemaan omia tunteitaan omalla miehisellä tavallaan.

– Yhteinen kieli lapsen kanssa löytyy luonnostaan, eikä isän tarvitse opetella tunteidensa ilmaisua naisten kautta vaan oman kokemuksensa myötä, Smedberg selittää.

– Kun molemmat vanhemmat tulevat lapselle yhtä läheisiksi, äidin merkitys ei korostu. Tämä lisää tasa-arvoa perheessä. Huomaan sen esimerkiksi omassa perheessäni. Me vanhemmat olemme selvästi tasavertaisessa asemassa, koska minä olen hoitanut lapsia siinä missä äitikin.

Miten isä oppisi tajuamaan oman merkityksensä?

– Ongelmallista on, että näistä asioista puhuvat nimenomaan naiset , jotka ovat enemmistönä hoito- ja kasvatusalan tehtävissä. On valitettavaa, että naiset suunnittelevat asioita miesten puolesta, he ikään kuin tietävät mitä miehet tarvitsevat. Isiltä kysyminen unohtuu. Ei miehille ole luontevaa, että naistyöntekijät puhuvat perheestä ja isän ääni jää kuulumatta, Smedberg pohtii.

Isäpaniikki

Smedberg suhtautuu kriittisesti isien keskusteluryhmiin.

– Neuvoloissa on jo suoranainen isäpaniikki. Isäryhmiä pitäisi panna pystyyn vähän joka puolella. Eräässäkin terveyskeskuksessa ainoa miespuolinen työntekijä oli hammaslääkäri. Hänelle sitten annettiin tehtäväksi isien keskusteluryhmän perustaminen.

– Mielelläni jarruttelen tällaista paniikkia. On olemassa erittäin hyvin toimivia keskusteluryhmiä, enkä halua väheksyä niiden merkitystä. En ole kuitenkaan varma, onko niiden hyöty käytännössä kovin suuri. Mukaan tulevat ne samat aktiiviset tyypit, jotka muutenkin ovat kiinnostuneita lapsistaan.

Smedberg ehdottaa keskusteluryhmien tilalle esimerkiksi toiminnallisia ryhmiä, jossa pääpaino on jollain tekemisellä. – Ei sen isyyden tarvitse välttämättä millään tavalla korostua ryhmän toiminnassa. Urheiluseuratkin voivat toimia eräänlaisina isien foorumeina.

– Asioista puhutaan yleensä myös väärällä soundilla, miehet eivät innostu mukaan, Smedberg pohtii.

– Pitäisi painottaa sitä, miten ainutlaatuinen oikeus miehellä on osallistua lasten hoivaamiseen. Se on miesten uusi oikeus. Lapset ovat vain vähän aikaa pieniä, ja sitä aikaa ei sa koskaan takaisin.

Isien tarpeita ajatellen Smedberg on kirjoittanut Joka isän oikeudet -oppaan, josta saa tietoa juuri miehille suunnatussa muodossa. Siinä muun muassa korostetaan, että raskausaikana isäkin odottaa.

Vanhemmuuteen kasvaminen ja vanhemmuuden jakaminen on epäilemättä myös parisuhteen kasvun paikka. Mutta kun tilanne selkenee, kaikki hyötyvät. Äiti ei koe joutuvansa yksin vastuuseen kaikesta, kun molemmat vanhemmat osallistuvat aktiivisesti lapsen kasvatukseen. Isä kokee olevansa tasavertainen osa perheen yhteistä arkea, ja lapsi hyötyy valtavasti siitä, että hän pystyy luomaan vahvan tunnesiteen molempiin vanhempiin.

Teksti: Marjo Turunen

Kuvat: Shutterstock