Mieheltä naiselle – lahjavinkkejä

02.02.2010 19:32
Kuva: Triumph

Merkkipäivinä moni mies miettii päänsä puhki löytääkseen rakkalleen varmasti mieluisan lahjan. Kysyimme naiselta itseltään, mitä hän haluaisi mieheltä lahjaksi.

Jouluisella kadulla kävellessäni kuulin ohimennen kahden ihmisen keskustelun. Mies kertoi toiselle miehelle lähteneensä jouluostoksille, mutta sortuneensa lopulta ostelemaan vain uusia paitoja itselleen. Ohimennen ja kiireellä hän oli sitten lopuksi ostanut lahjan vaimolleen vähän ennen tavaratalon sulkeutumista. ”En keksinyt taaskaan mitään järkevää”, hän tunnusti nolona.

Sen lisäksi, ettei mieti, mitä ostaa, toinen perinteinen virhe on sortua ostamaan toiselle sellaisia lahjoja, joista itse pitää. Hyvän ja mieluisan lahjan antaminen vaatii kuitenkin ajan lisäksi vähän vaivaa ja mielellään rikasta mielikuvitusta. Vähintäänkin toisesta ihmisestä on välitettävä niin paljon, että vaivautuu ottamaan selvää, mitä toinen todella arvostaa ja mikä tekee juuri hänet iloiseksi.

Lahjapalvelumme rientää avuksi. Pohdi, millainen naisesi on, ja poimi tästä hänelle sopivat lahjavinkit.

Luksusleidille

Kuva: Berner

Perinteinen joululahjaidea on ostaa rakkaalle hajuvettä tai silkkiyöpaita. Luksusta rakastava osaa arvostaa myös vaikkapa kosmetiikkapakettia. Kekseliäämpi lahjaversio on ostaa pullo joko kalleinta tai kauneinta kuohuviiniä tai aitoa samppanjaa ja liittää mukaan joko runokirja tai CD-levy, jossa on kuohuvan juoman seuraksi sopivaa musiikkia. Voit myös harkita kaunista silkkihuivia, jota voi käyttää paitapuseron ja farkkujen kanssa tai ylellisiä nahkahansikkaita, jotka sopivat hänen takkiinsa.

Kellofriikille

Kuva: Axcent

On trendikästä vaihtaa kelloa asun mukaan. Kiinnitä huomiota rakkaasi kellovalikoimaan ja osta hänelle joululahjaksi kello, jota hän voi käyttää vaikkapa lempivaatteidensa kanssa. Esimerkiksi Axcentilla on korumaisia uutuuskelloja. Luksuslahjavinkkinä Lapponian korukello, joka toimii samalla ylväänä rannekoruna.

Suhteen ensimmäisinä vuosina tai erikoismerkkipäivinä

Etenkin suhteen alussa monet naiset toivovat lahjaksi koruja. Koru on henkilökohtainen lahja, joka on lähellä ihoa ja muistuttaa toisesta ihmisestä. Koru myös säilyy vuosia ja sen voi antaa perinnöksi äidiltä tyttärelle. Hääpäivinä tai muina erikoisjuhlapäivinä, kuten tasavuosisyntymäpäivinä, korulahja on erityisen hyvä ja turvallinen idea. Ainutlaatuisen lahjan saa teettämällä yksilöllisen korun kultasepällä. Muista myös kaiverrus. Paketoi koru itse, voit piilottaa sen kekseliäästi vaikkapa suklaamunan, kukkapurkin tai kauniin koruarkun sisälle.

Tekniikan ystävälle

Myös monet naiset pitävät teknisistä vempeleistä. Uusi kännykkä, kamerakännykkä, digikamera tai videokamera ilahduttavat tekniikasta pitävää naista. Ei kannata tyytyä ensimmäisenä mieleen tulevaan lahjaan. Omalla joululahjalistallani on ollut esimerkiksi mikroskooppi ja kaukoputki.

Sporttinaiselle

Kuva: Luhta

Sporttinainen ilahtuu varmasti, jos pukinkontista löytyy esimerkiksi luistelusukset, luistimet tai vaikkapa alusasukerrasto. Jos osaat, mikään ei estä ostamasta naiselle esimerkiksi hiihto- tai ulkoiluasua. Jos oikeaa kokoa on vaikea arvioida, hanki pipo, hanskat ja kaulaliinasetti tai sykemittari. Voit myös tietysti ostaa lahjakortin urheiluvälinekauppaan. Sporttinainen osaa myös varmasti arvostaa kuntosalikorttia tai viikonloppukurssia urheiluopistossa.

Pehmeälle kotikissalle

Kuva: Nanso

Jos nainen ei ole silkkiyöpaita-tyyppiä, vaan pehmeä kotikissa, piilota joulupakettiin mukavat aamutohvelit tai lämmin flanelliyöpaita. Käyttöä löytyy myös varmasti tyylikkäälle kotiasulle.

Kotikissa ilahtuu varmasti myös paketista, jonka sisään on kääritty mukava shaali ja kiva kirja.

Sähäkälle beibelle

Shutterstock

Alusasu on intiimi lahja, jonka antamista aivan suhteen alussa kannattaa harkita tarkkaan. Osa naisista haluaa valita alusvaatteensa itse. Muista myös alusvaateostoksilla käydessäsi, että värit viestivät. Punainen on seksikäs valinta. Valkoinen aina tyylikäs väri ja musta sensuellin dramaattinen. Millaisen viestin haluat antaa lahjallasi? Pohdi, onko naisesi romanttisen, klassisen vai sporttisen tyylin kannattaja. Voisitko viestiä jotakin tietyllä värillä tai alusvaatteiden kuviolla? Muistuttaisivatko eksoottiset kukat yhteisestä häämatkastanne palmusaarille vai haluatko alusvaatteiden olevan hänen lempiväriään?

Hänelle, jolla on jo kaikkea

Jos naisella on jo kaikkea mahdollista tavaraa, kannattaa panostaa hyvään oloon. Hanki lahjaksi esimerkiksi kasvohoitolahjakortti tai vie kumppanisi syömään mukavaan ja tunnelmalliseen ravintolaan tai kokkaa hänelle itse juhlaillallinen. Itse kirjoitettu runo, kirje tai lupaus niskahieronnasta kerran viikossa puolen vuoden ajan ovat mukavia ja yksilöllisiä lahjoja.

Harva kyllästyy hemmotteluun. Liput teatteriin, konserttiin, oopperaan tai kylpylälomalle tai vaikkapa Venetsiaan tai Pariisiin ovat romanttinen yllätys. Itse annoin yhtenä jouluna miehelleni lahjaksi keittokirjan ja lupasin kokata yhden hänen valitsemansa ruokalajin uudesta kirjasta.

Kaikille ihanille naisille

Sisäinen jumalatar, 200

Helmi-naiselle osuva lahja on sivuston tuottajan Merja Hirvisaaren kirja "Sisäinen jumalatar", joka nostaa jokaisen naisen jumalatarten kastiin. Kirjan mukana tuleva korttipakka tuo iloa koko vuodeksi, koska sen ideana on nostaa päivittäin kortti kertomaan, mikä jumalattarista haluaa naiselle juuri tänään puhua. Kun haluat kertoa naiselle, miten ihana hän on, tilaa lahjaksi Sisäinen jumalatar MTV3 Storesta.

Paras lahja

Monen naisen mielestä paras lahja, jonka nainen voi saada, on se, että mies vaivautuu tutustumaan kumppaniinsa kunnolla. Se tarkoittaa vaivannäköä, viitseliäisyyttä ja epäitsekkyyttä. Moni myös toivoo yksinkertaisia arjen asioita, kuten lastenhoitoapua tai vaikkapa vapaailtaa kotitöistä. Onko kumppanisi pyytänyt lukuisia kertoja, että veisit oma-aloitteisesti roskiksen tai petaisit sängyn? Mitä jos lupaisit muuttaa jossain hänelle tärkeässä asiassa tapasi ja kirjoittaisit tämän päätöksen paperille ja antaisit sen hänelle vaikkapa kukkakimpun kera. Tai entäpä jos tilaisit kotiinne siivoojan kerran kuukaudessa, koko ensi vuodeksi?

Voit myös tietysti sitoa rusetin kaulasi ympärille ja luvata toteuttaa vaimosi tai kumppanisi kaikki toiveet yhden päivän tai viikon aikana. Muista, että elämässä todella tärkeitä lahjoja ei voi ostaa kaupasta.

Teksti: Nina Pinjola

Kuvat: Axcent of Scandinavia (KM-Kello), Berner (Escada, Gatineau, Juvena), Lapponia Jewelry, Luhta, Nanso, Nokia ja Triumph International,

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Lisää aiheesta vapaalla

Uusimmat | Suosituimmat

Testaa itsesi

Kysely

Voisitko perustaa uusperheen? Kerro tarinasi!

En, koska...
Voisin, koska...
Olen jo perustanut, ja....