Urasuunnittelu auttaa kohti unelmien uraa

31.01.2010 23:58
Shutterstock

Etsitkö uutta suuntaa? Maistuuko työ puulta? Uraa kannattaa suunnitella muulloinkin kuin valmistuessa tai työpaikkaa vaihtaessa.

− Urasuunnittelu tarkoittaa sitä, että ihminen pysähtyy säännöllisin väliajoin pohtimaan elämäänsä ja sitä, kuinka tyytyväinen on sen eri osa-alueisiin. Hyvinvointi on kokonaisuus, jossa työllä on valtavan suuri merkitys. Siksi sitä on syytä pohtia erityisen tarkasti, sanoo uravalmentaja Elina Haataja YourMind Coaching Oy:sta. Haataja valmentaa työkseen sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä työasioissa, urasuunnittelussa ja elämäntaidoissa.

Elina Haataja. Kuva: yourmindcoaching.fi

Hyvä ura tarkoittaa jokaiselle eri asiaa, eikä se välttämättä ole pelkkää nousukiitoa. Perinteisen urakehityksen voi ja saa kyseenalaistaa, ja Haatajan mukaan yhä useampi niin myös tekee.

− Ura on kasvua ja kehitystä, tunnetta siitä että menee eteenpäin, oppii uutta, kehittyy ihmisenä ja ammatillisesti. Se on askeleita ylöspäin tai alaspäin, hyppy sivulle, loikka toiselle uralle, joskus tietoista vetäytymistä, Haataja sanoo. Pääasia on, että ihminen on hereillä omien toiveidensa suhteen ja tekee tietoisia valintoja.

Tutkimusten mukaan työhönsä tyytyväisimmät ja motivoituneimmat tekevät työtä, joka heijastaa sitä, keitä he todella ovat. Samalla työ ammentaa heidän todellisista vahvuuksistaan ja he pääsevät käyttämään taitojaan parhaalla mahdollisella tavalla.

− Hyvä ura ja onnistunut urasuunnittelu näkyy siinä, että ihminen elää kokonaisuutena enemmän itsensä näköistä elämää.

Tunne itsesi ja tilanteesi

Omannäköinen elämä − ja sen myötä onnistunut ura − nousevat itsetuntemuksesta. Aluksi Haataja neuvoo harrastamaan arvopohdintaa. Arvot kertovat, mikä ihmiselle on oikeasti tärkeää.

− Kyse ei ole siitä, että koko ajan pitäisi olla kivaa, vaan merkityksen tunteen kokemisesta. Mikä sinulle on oikeasti tärkeää? Haataja kysyy, ja antaa esimerkin: Jos sanon, että perhe on ykkönen, mutta olen viitenä iltana viikossa kotona vasta kun lapset ovat nukkumassa, on jotain pielessä. Joko on myönnettävä itselleen ja puolisolleen, että syvin tarve on luoda uraa tai järjesteltävä elämä paremmin vastaamaan arvoja.

Suurin muutos tapahtuu aina ihmisen mielessä, Haataja alleviivaa.

− Ilman sisäistä oivallusta ihminen voi vaihtaa työpaikkaa vaikka joka toinen vuosi ilman, että mikään kuitenkaan muuttuu oikeasti.

Shutterstock

Paitsi faktoja, kuten ammatillista osaamista, koulutusta ja työkokemusta, Haataja neuvoo miettimään, mikä on itselle helppoa ja luontaista; mikä tuottaa suurinta tyydytystä:

− Kannattaa pohtia, mitä tehdessään on omimmillaan. Yleensä ihminen nauttii siitä, missä on hyvä ja on hyvä siinä, minkä tekemisestä nauttii. Puhutaan intohimoisesta tekemisestä, flow-tilasta. Tällöin ihminen työskentelee syvästä motivaatiotilasta käsin, innostuneena.

Lisäksi kannattaa analysoida työhyvinvointiaan. Haataja neuvoo kysymään, tuntuuko työ useammin positiiviselta vai negatiiviselta.

− Mitä voisin tehdä parantaakseni asioita heti? Mihin asioihin voin itse vaikuttaa? Voisinko vaihtaa näkökulmaa? Omat teot ja asenteet on helpompi muuttaa kuin vaikkapa esimiehen tai työtoverin.

Tiedä tavoitteesi

Itsetutkiskelun ohella onkin tärkeää pohtia, mitä uraltaan ja elämältään todella tahtoo. Mitä osa-alueita elämässä voisi kohentaa? Mikä muutos olisi merkityksellisin? Tavoitteet kannattaa tarkentaa ja tuoda käytännön tasolle: Enemmän vapaa-aikaa, takaisin esimiestyöstä asiantuntijatehtäviin − tai laajemmin: "Tähtään pohjoismaisen poliittisen yhteistyön erityisosaajaksi" tai "kansainväliseen asiantuntijarooliin ohjelmistobisneksessä". Haataja neuvoo miettimään toiveita elämälle vuoden, viiden vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua ja kolmea tärkeintä tavoitetta tulevalle vuodelle.

Shutterstock

− Ei tarvitse eikä aina voikaan tietää mitä loppujen lopuksi haluaa, Haataja sanoo.

Elämäntehtävä on jalo käsite, mutta harvalla on sellaista.

− Elämäntehtävä voi olla jotain hyvin arkista, eikä se välttämättä edes liity työhön. Se on jotain omaa; jotain, jonka parissa tuntee ja kokee syvää tyydytystä, iloa.

Urasuunnittele usein

Niin tehtävät, taidot kuin ihmisetkin muuttuvat ja kehittyvät, ja harva pystyy toimimaan koko elämänsä ajan yhden suunnitelman pohjalta. Urasuunnittelu on jatkuva prosessi, jota kannattaa harrastaa säännöllisesti.

− Kysy itseltäsi uudestaan ja uudestaan: Mitä toivon tältä tapaamiselta, työviikolta tai kesälomalta? Haataja neuvoo.

Shutterstock

Arkipäivän urasuunnittelua voi tehdä vaikkapa täydentämällä mielessään lauseita: "Olisi ihanaa, jos..." tai "Olisi tosi kiva, jos...". Lisäksi kannattaa luoda rohkeasti isoa kuvaa eli visiota uralle. Visio ohjaa urakehityksen suuntaa. Mitä konkreettisempi se on, sitä helpommin sitä kohtaan liikkuu.

Moni kohtaa suuria pohdintatilanteita täysien kymmenten ikävuosien kohdalla. Tämä näkyy Haatajankin asiakaskunnassa: kolmekymppisenä pohditaan uran suuntaa, nelikymppisenä tasapainoillaan perheen ja työn välillä ja viisikymppisenä suunnitellaan vielä alan vaihtoa.

− Koko uraa ei voi suunnitella, mutta valintoja tehdessään on hyvä olla hereillä. Siihen riittää kun kuulostelee itseään: Teinkö oikean valinnan? Onko suunta oikea? Mihin se minua johdattaa? Mitä tästä mahdollisesti seuraa?

Urasuunnittelu on lankojen pitämistä omissa käsissä ja valintojen tekemistä. Välillä eteen tulee suuria muutoksia.

− Yksi asiakkaani kirjoitti minulle juuri: "En olisi ikinä uskonut, että näin suuri muutos on mahdollinen, ja vielä näin nopeasti." Se on kummallista − yllättävän moni asia on mahdollista, Haataja hymyilee.


Teksti: Sari Peltonen

Kuvat: Shutterstock ja yourmindcoaching.fi

Lisätietoja: yourmindcoaching.fi

Myös työvoimatoimistot ja ammattiliitot tarjoavat urasuunnittelupalveluita.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Lisää hyvinvoinnista

Uusimmat | Suosituimmat

Testaa itsesi

Kysely

Voisitko perustaa uusperheen? Kerro tarinasi!

En, koska...
Voisin, koska...
Olen jo perustanut, ja....