Tekijät
Greed team koostuu nuorista, dynaamisista eri alojen asiantuntijoista. Rekrytointiryhmään kuuluvat henkilöt tekevät työtä sen eteen, että kussakin GREED -kilpailussa olisi pelaamassa mahdollisimman edustava joukkue. Kaikkiaan syksyn aikana kuvattavissa GREED -jaksoissa kilpailee noin 500 suomalaista tietokilpailuharrastajaa. Halukkaita on ollut kolminkertainen määrä. Lopulliset kilpailijat ovat selvinneet kolmivaiheisesta karsinnasta ja voidaan sanoa hyvällä syyllä, että he ovat valiojoukkoa.
Rekrytointiryhmäläisiltä vaaditaan ihmistuntemusta, joustavuutta ja yhteistyökykyä. Lisäksi heidän on kyettävä luomaan innostunut tunnelma tilaisuuksin, joissa tehdään lopullinen kilpailijavalinta.
Kuten kaikessa tv-tuotantotyössä myös GREEDissä on itse ohjelman onnistumisen kannalta tärkeää tuotantoassistentin, ohjaajan, kuvaussihteerin ja tuottajan työpanos. He pitävät osaltaan huolen koko tuotannon aikataulutuksesta, tv-teknisestä osaamisesta, taloudellisista resursseista ja lopputuloksesta eli miltä GREED näyttää, kun katsot ja toivottavasti viihdyt sen seurassa taas perjantaisin syksyllä 2001.
|