Emmerdale

Yorkshiren maaseudun kuvankauniit maisemat ovat taustana tälle Emmerdalen kyläläisten elämänmenoa kuvaavalle sarjalle. Siinä seurataan myös eri sukupolvien välisiä asioita ja tietysti mukana on petosta, juonittelua ja rakkautta.

Sarja kertoo Yorkshiren kauniiden maaseutumaisemien keskelle sijoittuvan Emmerdale-nimisen kylän asukkaista ja heidän tapahtumarikkaasta elämästä iloineen ja suruineen. Englannissa sarjaa on esitetty vuodesta 1972 lähtien.

Vuonna 1998 sarjassa alkoi täysin uusi aikakausi. Alunperin sarjaa kuvattiin asutussa Esholtin kylässä. Turistit tekivät kuitenkin lopulta kuvaamisen liian hankalaksi. Kieran Robertsin tullessa Emmerdalen tuottajaksi Leedsin lähelle valmistui sarjalle linjatuottaja Tim Feen idoima oma, vartioitu ja yleisöltä suljettu studiokylä. Ainoastaan joka vuosi tammikuussa satapäinen fanilauma kansoittaa kylän Emmerdale Clubin viikonlopun yhteydessä.

Studiokylässä kuvataan kaikki Emmerdalen kylän ulkokohtaukset. Sairaalat, koulut, poliisiasemat, oikeussalit yms sen sijaan kuvataan aidoilla kuvauspaikoilla. Sarjan sisälavasteet ovat suureksi osaksi Leedsin studioilla, vaikka kylän talojakin sisustetaan jatkuvasti lisää. Emmerdalella on maailman suurin vain yhteen tv-sarjaan keskittyvä tuotantokeskus.

Tulossa

(MTV3)

Info:

Emmerdale arkisin klo 18-19 MTV3:lla.

Henkilöt

uutiset

Taustaa

Tutustu kylään

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje